Party !

Oonpas ollu laiska kirjottamaan. Mutta pientä päivitystä tiivistetyssä muodossa siis luvassa. Viime viikolla oli normaalisti töitä, ja sitten viikonloppuna biletystä. Mulla oli nimittäin 18.9 synttärit. Oltiin siellä edellisessä paikassa vähän puhutti Mirin ja Cynthia kanssa että mentäis mun syntäreinä Düsseldorfiin juhlimaan, mutta kun laitoin heille viestiä, niin ei mitään vastausta. Outoa. Ymmärsin vihjeen, ja vaivuin epätoivoon. Yksin ei voi minnekkään mennä, eikä täällä oikeen ketään muitakaan ole, keiden kanssa voisi mennä baariin ja vetää kunnon perseet. Mun työkaveri Janina on muuten kyllä hauska, mutta se ei juo ollenkaan, joten se ei sitten oikeen sovi kuvioon. Epätoivoissani sitten lähetin viestiä Steffille, joka oli ollut myös edellisessä paikassa leiriavustajana. Ei oltu niin paljon tekemisissä kun Mirin ja Cynthian kanssa, mutta kyllä mekin yhdessä hengattiin. Ja muistin, että Steffi asuu suht lähellä, Aachenissa, jonne on vaihtoineen parin tunnin junamatka. Kaikeksi onneksi Steffi oli innoissaan mun ideasta.

Perjantaina oli sitten pienimuotoiset juhlat tallin väen kesken. Seurattiin eka ratsastustunteja, juotiin vähän kaljaa, ja sitten Ulli taiko sangriasta, kuoharista ja viinasta boolin. Kuunneltiin jotain 80-luvun musiikkia ja dokattiin. Booli nous ihan kivasti päähän, naurettiin kaikille tyhmille jutuille ja lopuks sain vielä kakun. Booli teki sellaset tepposet, että päätin joskus kello yhen aikaa mennä nukkumaan, koska aamulla olisi kumminkin töitä. Kävin vessassa, ja jotain paranormaalia tapahtui, koska kun menin sänkyyn ja katsoin kelloa, se oli jo puoli kolme. Olin siis joutunut vessassa madonreikään ja matkannut puoltoista tuntia tulevaisuuteen, tai sitten sammahdin vessaan siksi ajaksi. Aamulla heräsin vieläkin aika sekaisin 10 minuuttia ennen töiden alkua, puin nopeesti jotain päälle ja vipelsin alas. Christel katsoi mua huvittuneesti, ja kysyi, onko pää kipeä. Ei ollut ei, mutta heikotus teki silti lannan luonnista hieman tavallista hankalampaa. Selvisin aamutallista kuitenkin suomalaisella sisulla, ja menin päikkäreille latautumaan iltaa varten, kun lähtisin Steffin luo Aacheniin.

Selvisin matkasta, ja Steffi haki mut juna-asemalta. Poikettiin mäkkäriin, jossa hoidin hampurilaisaterialla viimeisetkin darran rippeet pois. Käytiin kaupassa, meikattiin ja aloteltiin siinä samalla. Vaikka ei tunnetaka kovin hyvin, oltiin kahestaan, ja puhutaan eri kieltä, niin se ei silti ollu kiusallista. Juteltiin kaikesta, vähän henkilökohtasimmistakin asioista. Sitten saatiin kyyti baarin. Kun mentiin sisään ja sanoin portsareille että mulla on synttärit, niin pääsin ilmaseks sisään ja pullon skumppaa! Oltiin suht aikasessa liikkeessä, joten ihmiset hengas omissa klikeissään eikä kukaan viel tanssinnu. Juotiin skumpat ja haettiin drinkkipoletteja. Illan juoma oli Vodka-E. Kun aikaa ja juomaa kulu, niin me ja muut päästiin enemmän tunnelman. Tanssittiin ja juteltiin ihmisten kanssa. En ollu missään vaiheessa liian kännissä, joka yleensä tuppaa olee mun ongelma, vaan kokoajan hyvässä nousuhumalassa. Siel oli paljon kuumii jätkii, ja yhen kanssa päästiin vähän läheisimpiinkin tunnelmiin. Steffikin pokas jätkän, ja siin pelleillessä yö sit menikin. Kello oli jo 5 aamulla kun lähettiin. Mentiin tietysti suoraan nukkumaan.

Aamulla sitten käytiin läpi yön tapahtumia. Hoettiin vaan, kuinka sairaan hauska ilta se oli ollu. Iltapäivällä hyppäsin junaan ja ostin matkaevääksi kolme juustohampurilaista. Kun yritin mennä kotona nukkumaan, niin tuli liskojen yö. Nyt sitten on taas viikko vierähtänyt työn merkeissä. Oon ollu vähän kipee ja nukkunu melkeen koko vapaa-ajan. Ratsastanu en oo nyt ollenkaan. Oisin ehkä halunnu, mutta kun kukaan ei oo mulle sitä ehdottanu, niin en viitti ite mennä kysymään. Kattoo sitten mitä tää viikonloppu tuo tullessaan. Mitään bileitä ei kyllä varmaan, nyt otetaan välillä rauhallisesti.

Tavallinen viikko?

Taas on viikko vierähtäny. Oon ollu laiska, enkä oo päivitelly, mutta ei täällä mitään maailmaamullistavia asioita oo nyt tapahtunukaan. Viikolla on aina se sama työrytmi, välillä tulee jotain pieniä kommelluksia hevosten kanssa, kuten roska-auton ja 3-vuotiaan Copan ja Donin kanssa. Siitäkin selvittiin säikähdyksellä, mutta tämän ja muiden tilanteiden takia oon alkanu vihaamaan ketjuriimunnaruja. Se on hyvä väline varsinkin näiden nuorten hevosten kanssa, mutta sitten kun jotain tapahtuu, niin siinä on kyllä omatkin näpit aika kovilla. Se ketju on ihan liian pitkä, ja kun pitää siitä rautaketjusta kiinni ja hevonen nykäsee, niin se tekee aika kipeää. Päivärutiineja on rikkonu myös olkipaalien kuljetukset. Ei sitä tajua muuten kun tallitöissä, kuinka helvetin paljon hevoset syö väkirehuja ja heinää, ja kuinka paljon ne tarvitsee olkea. Voin sanoa, että ne määrät on paljon, ja olkea tuodaan siis tasaiseen tahtiin. Viikolla purettiin ja pinottiin uudestaan pari tällästä rekkaa, kyllä siinä on käsilihakset kovilla. Meijän piti nyt pinota tosi pieneen tilaan tallin käytävälle, koska muut paikat oli täynnä. Siinä pitää siis pinota aika korkea torni, ja se on kyllä hauskaa kiivetä sinne ylös ja kasata sitä jättimäistä olkipalapeliä.

Keskiviikkoilta eroaa hieman muista illoista, koska sillon tallin vakioporukalla on illallinen. Kaikki porukkaan kuulivat valmistavat vuorollaan illallisen, ja mäkin pääsen nyt "perheeseen" kuuluvana nauttimaan pöydän antimista. Keskiviikkona olin illalla tarpeeksi pirteä, joten menin mukaan ratsastustunnille. Ratsastin Sportylla, joka on vireä ja nätti 5-vuotias iso poni. Tunti ei mennyt ihan nappiin, koska nyt ratsua ei tarvinnut ajaa eteen, vaan pidättää. Lopputunnista se lopetti kuitenkin osaston perässä juoksemisen, ja kuunteli. Ratsastuksen jälkeen söin sitten muiden kanssa, ja otin tunnin päälle olutta. Syömisen jälkeen juotiin lisää ja juteltiin monta tuntia. Oli se vähän ihmeellistä juoda mua niin paljon vanhempien seurassa, kaikki oli siinä 40-60v välillä. Mutta hauskaa oli, kai munkin pitää pikkuhiljaa hyväksyä, että kuulun jo aikuisiin. Vaikka ei se siltä todellakaan tunnu.Loppuviikosta päästiin sitten ikävempiin hommiin. Yksi shettiksistä oli jo niin vanha, huonohampainen ja laiha, että se piti viedä teurastamolle. Lähdin Ullin mukaan. Laitettiin poni koppiin, ja ajettiin parinkymmenen minuutin matkan päässä olevalle pienelle kotiteurastamolle. Poni, Knut, meni talliin, jossa oli kolme muutakin hevosta. Sitten mentiin teurastajan kotiin kahville, koko paikka oli siis asuintalon yhteydessä, pieni paikka. Vaikka kaikki oli siistiä, niin paikasta tuli silti ikävä tunnelma.Sitten kun mulla vihdoin vapaa koitti, niin päätin vähän irtautua tutuista ympyröistä ja lähteä Düsseldorfiin. Ens viikonloppuna mulla on synttärit, joten tarvitsin muutenkin jotain hienoa päällepantavaa. Matka taittui junalla ja ratikalla. Aivan sairaan kalliita muuten junaliput täällä! Tai ehkä se vaan tuntuu kun ei saa mitään opiskelija-alennuksia. Jäin keskustassa pois, ja kun ei ollut karttaa tai mitään, niin seurasin vaan ihmismassaa. Kävelin isoa ostoskatua pitkin, ja kävin kaupoissa. Kaikkialla oli aikamoinen ryysis, ja muutenkin koko paikka oli mulle liian iso ja hämmentävä. Löysin kuitenkin täydellisen ja tosi hyvännäkösen asukokonaisuuden ensviikon bileiden varalle. Ja ihanan lämpiman hupparin kylmiä aamuja varten.Sunnuntaina otin sitten aamulla osaa ratsastustunnille. Tällä kertaa tunnin pitikin Ulli eikä Christel, joten se oli hyvin erilainen. Christelin tunneilla yleensä ratsastetaan vaan eri ratsastusradan teitä eri askellajeissa, eikä ratsastuksesta saa oikein kommenttia. Ulli kuitenkin puuttu kaikkiin virheisiin, joten jotain pääsi siis oppimaankin. Mun istunta oli erimerkiks väärä, joten pääsin sen nyt korjaamaan. Tuntia oli aika rankka ja vaikea, mutta omasta ratsastuksesta sai palautetta ja parannusehdotuksia, joka oli hyvä. En oo ollu tunneilla sitten ylä-asteaikojen, joten oli aikakin saada hommat kuntoon. Ratsastin taas Nelellä(kuvassa), joka on ihan kelpo poni. Saa kuitenkin ihan kunnolla työskennellä, että se menee tempossa ja kuuntelee. Kyllä sen huomasi, että kun istui oikein, niin hevonenkin kuuntelee paremmin. Tästä se oppiminen nyt vasta alkoi, ja lisää on luvassa.

Vitutusta ja kakkua

Täällä on nyt ollu aika rankkaa työtä, kun kaks työntekijää, jotka normaalisti tekee aamutallin, on lomalla. Hoidetaan kaikki siis kolmeen pekkaan Christelin ja Janinan kanssa, joka on mun ikänen harjottelijatyttö täällä. Vapaata ei liiemmälti nyt oo, ja sekin kaikki menee sitten Sinkkuelämän kattomiseen tai nukkumiseen. Tällä viikolla en oo ratsastanu, kerran ois ollu tilaisuus, mut valitsin mielummin sängyn. Mikä ihme, ilmasta ratsastusta ja mielummin nukun!! Parin viikon päästä kun ne työntekijät tulee takas, niin sitten meillä onkin paljon vähemmän tekemistä.

Liian nopea työtahti alkaa taas vähän tuoda mun huonoja puolia esiin. Janinan kanssa meillä on yleensä ihan hauskaa, juttua riittää siihen malliin että voitais olla työn ulkopuolellakin kavereita, mutta kauheessa kiireessä asia on eri. Aamutalli tehään vielä ilman aamupalaa, eli verensokeritkin on sen verran alhaalla, että tulee oltua vielä vähän huonommalla tuulella. Hyvä ruoka, parempi mieli, ja aamiaisen jälkeen asia onkin toinen. Mutta kun aamulla toisen kottikärry blokkaa koko käytävän tai toinen huomauttaa, että laitoit pellettien sijasta kauraa jonkun hevosen ruokakippoon, niin tekee mieli kyllä heittää ne vitun kaurat ja pelletit pitkin seiniä. Se ei mun tapoihin kuitenkaan kuulu, ainakaan uusien tuttavien kanssa, joten helposti se ärsytys jää sitten päälle. Ja kun vie hevosia ulos jotka jotain hilluu tai tönii, niin tulee aika törkeitä huudeltua niille suomeksi. Mutta onneksi kukaan ei ymmärrä :D

Eilen oli kyllä hauskaa, kun sain päähäni leipoa kakun. Hedelmätarhassa on nimittäin omenapuita, joista välillä aamulla napataan välipalaa. Sitten on päärynäpuu, mutta ne ei oo vielä ihan valmiita. Sitten on luumuja, joita sitten kerättiin kakkua varten. Se puu on aika korkea, eikä maasta käsin hirveesti saatu kasaan, joten sitten lapsuusmuistojen saattelemana kiipesin puuhun. Saalis jäi vieläkin vähän vajaaksi, joten haettiin vielä tikkaat. Leivoin luumurahkakakun, reseptillä jonka löysin netistä ja sovelsin vielä vähän ite. Näiden uuni on ihan outo, joten kakku palo vähän päältä, mutta palaneen kerroksen sai onneks helposti pois. Kaunis se ei ole, mutta muuten tosi hyvää! Tänään kun mulla on vapaata, niin(aamutallin jälkeen..) katoin Sinkkuelämää, otin (liian)pitkät päikkärit ja söin himopalan kakkua. Nyt päätä särkee päikkäreiden jälkeen ja tiedän, etten saa yöllä nukuttua. Mutta toivottavasti tällänen laiskottelu auttaa jaksamaan taas ensi viikon.

Tiimityötä

Päivän kulku on aina suunnilleen samanlaista, mutta välillä on jotain ekstraakin. Melkeen joka päivä pääsee hevosen selkään, joskus mukaan ratsastustunneille ja joskus saa ratsastaa yksin. Mun viime ratsastuskerrat ei oo ollu oikeen onnistuneita, kemiat ei oo oikeen kohdannu ratsujen kanssa. Tietystihän se on taidosta kiinni, mutta on aika rasittavaa ratsastaa hevosta, jota joutuu kokoajan ajamaan eteenpäin, ja joka painaa kauheesti kädelle, tai jotain venäläistä ravuria, joka vetää jotain ihme passiravilaukka-askellajia. Eikä taivu enempää kuin rautakanki. Ratsastus muuttui taas miellyttäväksi kun päästiin maastoon. Ulli oli luvannut mulle jo viime viikolla, että viikonloppuna mentäisiin maastoon. Meitä oli yhteensä 4 ratsukkoa, ja mentiin sellanen parin tunnin lenkki. Ratsastin Nelellä, hiemän pörheällä ponilla ja katseli kokoajan rauhattomasti ympärilleen. Kunhan mentiin eka hieman asfalttitien reunaa, niin päästiin metsään, jossa oli paljon ratsastajille tarkotettuja polkuja. Täällä lähestöllä on paljon talleja, ja meitä vastaan tulikin monia ratsukoita. Maisemia pääsi ihailemaan, kun ei menty niin kovaa. Ravattiin paljon, mutta laukattiin vaan pari kertaa. Ratsuni oli hieman rauhaton, ja säpsyili vähän eikä mennyt mielellään peltoon tai lätäköihin, mutta oli muuten kiva. Lenkin puolivälissä pysähdyttiin virkistäytymään saksalaiseen tapaan, eli ratsastettiin baarin pihaan ja tilattiin kaljat ja snapsit. Juotiin ne nopeasti ja jatkettiin matkaa.

Kuten Ulli oli sanonutkin, niin ratsastus sujuu paremmin hieman humalassa. Silloin on itse rentoutuneempi, joka heijastuu hevoseen. Nyt ei tietenkään puhuta mistään umpikännistä, vaan pienestä hiprakasta, joka syntyy yhden oluen ja yhden paukun nopeasti juomisesta. En tiedostanut lenkin alkupuolella olevani jännittynyt, mutta nyt ratsuni ei hermoillut niin paljoa. Lopussa oli sitten vielä pidempi laukkapätkä ja sitten ratsastettiin tallin pihaan. Maastolenkin jälkeen kuuluu juoda kuulemma sitten aina lisää, ja otettiin parit kaljat ja taas snapsia. Illan irtohypytys sujui mukavassa nousuhumalassa, ja hevoset hyppäsivät hyvin.

En taida olla ainoa, jonka mielestä hevospiireissä on yleensä vähän liikaa toisten haukkumista, seläntakana puhumista ja ylimielisyyttä. Toisten hevosia, ratsastusta ja varusteita pilkataan, eikä toisten auttaminen kuulu kulttuuriin. Monesti talleilla alottelijoita ei auteta auttamisen halusta, vaan pakosta, ja sitten kentän laidalla naureskellaan toisten virheille. Täällä ilmapiiri on kuitenkin hyvin erilainen. Tallin omistajat eivät ole muiden yläpuolella, vaan tekevät töitä ihan niinkuin muutkin, ja kuuluvat porukkaan, eivät ole sen johtajia. En ole myöskään vielä kuullut pahaa muista, ja huomaan, että kaikki auttavat toisiaan. Oli kyse sitten ruokinnasta tai olkipaalien pinoamisesta, tallilaiset auttavat toisiaan. Kun tuntee kuuluvansa porukkaan, niin auttaa miellään, koska tuntee sen omaksi asiakseen. Ei täälläkään työajat aina päde sun muuta, mutta teen silti kaiken mielellään, koska mulle ollaan täällä mukavia ja en halua jättää muita pulaan, koska kuulun ryhmään. Ryhmään sulautuminen ei ollut vaikeaa, koska kaikki puhuivat alusta asti mulle ja olivat kiinnostuneita mun asioista. Christelin ja Ullinkin kanssa tullaan tosi hyvin juttuun, ja viikonloppuna olinkin mukana heidän kanssaan illallisella. Syötiin pihviä, juotiin viiniä ja juteltiin. Tuli tosi hyvä mieli, kun mut näin avoimesti otetaan mukaan perheeseen. Saa nähdä, miten vaikeaa täältä on sitten lähteä!

Työn iloa

Täällä on päästy jo aika hyvin rutiiniin. Osaan kaikkien hevosten nimet, ja tunnistan melkein kaikki ulkonäöltä. Pari on niin samannäköistä, etten ole aina ihan varma. Muistan melkeen kaikkien hevosten ruokintamäärät, ja tiedän mihin tarhaan kukakin menee. Päivän kulkukin on jo aika hyvin mielessä. Aamulla viedään hevosia ulos, ja koska laitumia ei ole tarpeeksi, niin hevoset pitää vaihtaa. Osa hevosista on nuoria, ja siksi vielä vähän vaikeita talutettavia. Parin nuoren kanssa pitää ottaa ketjuriimu mukaan, ja varoa vapaaksi päästäessä, ettei jää alle. Eilen oli pikkunen vaaratilanne kahen 3-vuotiaan kanssa, joiden tarha on yhen asuintalon takana. Tultiin hevosten kanssa sieltä kulman takaa, kun joku äijä ravistelee mattoja talon pihalla just siinä kohtaa mistä tultiin. Molemma hyppää sivulle ja koittaa rynnätä, ja mun talutettava tulee melkeen syliin. Onneks oli ketjut ja kun huusiin suomeksi:"Älä nyt VITTU päälle tuu!" niin se auttoi hevosten ruotuun saamisessa.

Oon ollu joskus aika paskahousu hevosten kanssa, ja muistan monia tilanteita kun en vaan yksinkertaisesti uskaltanut tehdä jotain, koska pelotti niin paljon. Erityisesti mieleen on jäänyt yks kerta, kun mun piti mennä ratsastustunnille. Olin edellisellä kerralla melkeen tippunut yheltä ponilta, joka lähti ryöstämään. Yksi tuntilainen pelotteli, että saisin saman ponin uudestaan, joten jäin tallille, kun muut lähtivät maneesiin. Istuin koko tunnin tallissa penkillä, kunnes mua tultiin hakemaan kotiin. En vaan pystynyt menemään tunnille. Myös yksi ratsastusleiri ja monta muuta hetkeä on mennyt pilalle pelon takia. Mutta nyt vanhemmiten, vaikka oonki ollu vähemmän hevosten kanssa tekemisissä, sen on näköjään alkanut hälvetä. Ei mulle mitään vakavampaa oo ikinä sattunu, mut silti kannattaa pitää aina tietty varovaisuus päällä. Täällä ei kyl auta pelätä, on vaan pakko tehä.

Työ täällä on fyysistä ja aika rankkaakin, joten illalla oon aika poikki. Keräilen jääkaapista jotain syötävää, meen hetkeks koneelle ja katon pari jaksoo Sinkkuelämää, True Bloodia tai jotain muuta sarjaa. Nukkumaan meen aika aikaisin, kun herätä pitää kumminkin ennen seitsemää. Ei täältä oikee illalla voi lähteä minnekään, kun ei tunne paikkoja(en oo käyny tallin muurien ulkopuolella muutakun viemässä hevosia tarhoihin ja pari kertaa hakenut leipomosta pyörällä sämpylöitä), eikä ihmisiä. Tietysti oon näihin tallin ihmisiin tutustunu, ja täällä on pari muuta harjottelijaa töissä, joiden kanssa sitten hengaan kun on vähän taukoa, mutta ne lähtee sitten aina illaksi kotiin. Kun mulla on vapaata, meinaan kuitenkin lähte vähän tutustumaan ympäristöön, ja kun Miri ja Cynthia tulee taas huudeille, niin voidaan mennä bilettämään!

Kaikki hyvin

Ylhäällä on kaunis huoneeni.Täällä on nyt melkeen viikko oltu, ja hyvin oon päässy työn makuun. Ei se hevostallin pitäminen mitään rakettitiedettä ole, ja ihan hyvin oon oppinu nyt päivärytmin. Kolme kertaa päivässä hevoset ruokitaan, kerran annetaan heinää. Hevosia viedään myös päivän mittaan ulos eri laitumille. Heinän antamisen jälkeen koko talli pitää sitten myös lakaista. Pari puolalaista työntekijää tekee boksien siivoomisen, mutta ensi viikolla niillä on lomaa, joten joudutaan tekemään kaikki yksin Christelin kanssa. Välillä on sitten niitä erikoishommia, kuten olkipaalien pinoaminen. Eilen tuli kaksi jättimäistä kuormaa olkipaaleja, ja pinottiin niitä tallin ylisille. Siinä meni kauan ja siellä ylhäällä oli tosi kuuma, mutta eipähän tarvitse enää lenkkeillä kun tekee kunnolla töitä. Tapahtu myös jotain jännää, kun löydettiin yhden olkipaalin sisältä yllätys. Yhtäkkiä kuului kauhea vinkuna, ja huomattiin, että yhden paalin sisälle oli joutunut kaninpoikanen. Se oli puoliksi paalin sisällä ja naru painoi sitä kylkeen. Avattiin paali, viettiin pupu alas muiden tallilaisten hoiviin ja jatkettiin töitä.

Toinen uusi juttu sitten oli irtohypytys. Rakennettiin maneesin molemmille pitkille sivuille esteet, ja seisottiin Ullin kanssa sitten lähettä lyhyttä sivua. Ei siis rakennettu mitään kujia, vaan meillä oli juoksutusraipat kädessä ja niillä ohjattiin hevosia menemään uraa pitkin. Ensin hyppäsi 3-vuotias Don Roger, joka kuuluu mun suosikkeihin. Se on iso raudikko, joka on niin nuoreksi ja suureksi todella rauhallinen. Se hyppäsi hyvin, mutta sai kyllä olla tarkkana, ettei se oikonut. Sitten autoin vielä yhden kanssa, ja Ulli hoiti homman loppuun yhden toisen tallilaisen kanssa.

Ei elämä täällä pelkkää työtä ole, vaan myös hupia. Kuten Ulli sanoikin, jos teen työni hyvin, niin saan myös etuja. Kuten ratsastus, jota olen saanut nyt pari kertaa tehdä. Toisella kerralla ratsastin Shadowlla, se oli ihan mukava poni. Vauhdikkaampi kuin edellinen, kulki hyvin eteenpäin ja suurimman osan ajasta hyvin kuolaimella, mutta kuten kai suurin osa niin yritti huijata kulmissa. Huomenna pääsen taas ratsastamaan, ellen ole lannanluonnin jälkeen ihan poikki, ja Ulli lupasi myös että ensi viikolla pääsen mukaan maastoon! Tää isäntäperhe on siis aivan erilainen. Puhuu mun kanssa, opettaa mulle uusia asioita, kehuu mun työpanosta ja huolehtii että mulla on kaikki hyvin. Jos mulla on joku työ, niin teen sen kunnolla, ja täällä se on myös huomattu. Ne sanoo sen ääneen, ja eilen illalla Christel anto mulle extrana 30 euroa :D Musta huolehditaan, kysytään, että onko kaikki hyvin, ja katotaan, että oon terve. Esimerkiks mulla on ollu nyt vähän yskää ja kurkku kipeenä, niin sain siihen kysymättä lääkettä. Kaikki on todella hyvin siis, ja täysin päinvastoin kuin edellisessä paikassa.

Uusi paikka

Oon nyt ollu täällä uudessa paikassa nyt tiistaista lähtien, eli kaksi kokonaista työpäivää on jo tehty. Tää paikka on ratsastuskoulu nimeltään Genengerhof, noin puoli tuntia Düsseldorfista Hollannin rajaa päin. Tää talli on tosi keskeisellä paikalla, Viersenin keskustaa pääsee kuulemma kymmenessä minuutissa bussilla, ja se on jopa isompi ku Norden(vaikka siihen ei kyllä paljon vaadita). Talli on asuinalueen reunalla, jotkut tarhat on talojen välissä, mutta tallin takana on suuret niityt ja kuulemma maastoreittejä ja metsää. Talo on iso ja vanha kartanotyyppinen rakennus, ja tallit on rakennettu ympyrän muotoisesti sisäpihan ympärille. Takana on sitten iso puutarha patsaineen ja pensaineen. Täällä on ratsastuskoulutoimintaa, loma-aikoina pienimuotoisesti leirejä. Nyt on vika leiriviikko meneillään, ja lapsia on 6 kappaletta, ja päivisin tulee vielä samanverran lisää. Mutta pienimuotoista verrattuna edelliseen paikkaan. Tallilla on myös jonkinverran yksityishevosia, yhteenlaskettuna hevosia on kai jotain lähemmäs 40 kappaletta. Mut työtehtävät on nyt melkeempä kokonaan hevosten parissa, kuten toivoinkin. Nyt leiriläisiä on vielä pari päivää, joten jonkinverran on vielä keittiöhommia ja lasten kanssa puuhailua, mutta silti näinä parina päivänä oon tehny enemmän hevosten kanssa kun koko sinä aikana siellä ekassa paikassa. Aamulla seitsemältä alotetaan ruokkimaan hevosia, sitten viedään hevosia ulos, laitetaan valmiiksi tunnille, haetaan sisään ja viedään toiset ulos, ruokitaan taas, harjaillaan, siivotaan tallia yms. Illalla on sitten paljon ratsastustunteja, ja jo ensimmäisenä päivänä pääsin itekin ratsastamaan. Saan kuulemma ratsastella usein iltasin mukana tunneilla, ja joskus maastossakin. Tunnilla oli ihan kivaa, hevonen oli perusvarma ratsastuskouluhepo, hieman laiskahko, oiko kulmissa ja paino aika pahasti kädelle. Mutta hauskaa oli, jännää olla pitkästä aikaa tunnilla ja vielä saksaksi. Sitten tapahtui jotain outoa. Mentiin ravissa täyskaartoon, ja kaikille tuotiin snapsit. Sitten huudettiin yhdessä jotain, ja juotiin ne. Sama tapahtui vielä toisenkin kerran! Ulli, talon isäntä, kertoi mulle, että näin tehdään aina kun joku mokaa jotenkin tunnilla. Eli aika usein. Isäntäperheeni, Christel ja Ulli, vaikuttaa myös molemmat mukavilta. Teen suurimmaks osaks Christelin ja parin muun tallitekijän kanssa töitä, Ulli on paikalla vaan iltasin. Molemmat pitää tunteja, ja Ulli ratsastaa myös usein. Christel työskentelee kokopäiväsesti tallilla mun kanssa. Ihan erilaista kun edellisessä paikassa siis, uskon että tästä tulee paljon kivempaa!

Hengähdystauko

Täs on teksti jonka kirjotin aikasemmin junassa. Olin täällä pari päivää ilman nettiä, joten en päässy tätä heti laittamaan:

On taas ollu pitkä tauko päivittämisestä, mutta ihan hyvästä syystä. Viimeiset päivät tiistain vapaan jälkeen menivät tosi nopeesti. Samaa rutiinia ja paljon nukkumista, niin nopeasti olikin jo lauantai. Perjantai-iltana menin kuitenkin muiden mukaan alas, ja siitä tuli ihan hauska ilta vadelmaliköörin avulla. Vaikka täällä olikin aika perseestä, niin silti siinä on oma haikeutensa lähteä jostain paikasta pois, jossa on viettänyt kauan aikaa. Ja oli siellä mukaviakin ihmisiä, joille joutui sanomaan hyvästit. Perjantai-ilta venähti aika pitkäksi oli muutenkin aika alkoholintäytteinen, joten aamun puol seittemän herätys oli aika karu. Kävin suihkussa, söin aamupalaa, meikkasin, ja sitten olikin aika lähteä. Sanoin lapsille hyvästit, kun ne istuivat aamupalalla, ettei siitä tulisi hirveää kaaosta. Silti osa ryntäsi sieltä halaamaan mua. Hummel heitti mut juna-asemalle, ja nukuin melkeen koko matkan.

En mennytkään vielä uuteen paikkaan, vaan matka suuntasi kohti Bremeniä. Oltiin nimittäin sovittu mun poikaystävän kanssa, että vietettäisiin siellä pari päivää yhdessä, ja vasta sitten jatkaisin töitä. Todellakin ansaittu hengähdystauko! Nähtiin juna-asemalla, mentiin hetkeks lepäämään hotellille, ja lähettiin sit keskustaan päin. Ne pari päivää tuli todellakin tarpeeseen, ja oli ihanaa nähdä jotain tärkeää ja tuttua ihmistä pitkän ajan jälkeen. Oli taas kiva päästä puhumaan suomea, vaikka se alussa olikin vähän outoa. Syötiin hyvää ruokaa, pyörittiin kaupungilla, käytiin vähän ostoksilla ja testailtiin saksalaista kaljaa. Suomalaista olutta en pysty ees juomaan, koska se on niin pahaa, mutta saksalainen on jopa ihan miellyttävää. Kaikenkaikkiaan oli tosi mahtavaa, mutta se tekee uuteen paikkaan lähtemisestä vähän vaikempaa. Tekis mieli vaan jäädä siihen tuttuun ja turvalliseen, eikä lähteä jonnekkin uuteen ja outoon paikkaan. Ei sitä yhtään tiedä, millasta siellä on, saattaa olla että siellä on yhtä tyhmää kun edellisessä paikassa. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan aleta jänistämään, joten nyt on takana haikeat jäähyväiset. Istun nyt junassa, ja reilun kolmen tunnin päästä oon mun uudessa "kodissa". Tässä vaiheessa voi vaan toivoa, että siellä ois asiat paremmin.

Mä olen rakastunut

Nyt kun mun aika täällä lähenee loppuaan, niin mun kiinnostus on laskenu ihan nolliin. En kestä näistä lapsia yhtään, eikä mua todellakaan huvita tää työnteko yhtään. Teen kuitenkin kaikki mun pakolliset työt, mutta muuten pidän siestaa röyhkeesti keskellä päivää. Tai oikeestaan ei siinä mitään väärää oo, koska jos mulla sopimuksen mukaan mulla on 8 tunnin työpäivä, eikä kukaan kerro mulle millon voin pitää tauon, niin päätän sen sitten ite. Kyllä mä tajuan, että se on huomattu, ja että muut ei tykkää siitä, mutta mua ei oikeesti jaksa enää vähempää kiinnostaa. Jos se on ongelma, niin sanokoot sitten suoraan. Mutta tänään mulla oli taas vapaata, ja siitä onki paljon mukavempi kirjottaa. Ja päästäänkin sitten otsikon aiheeseen...

Pyöräilin siis eilen taas Nordeniin Mirin ja Cynthian luo. Heillä oli kuitenkin aamulla töitä tiedossa, joten ei voitu dokata. Tapasin kuitenkin Cynthian 23-vuotiaan siskon Saskian. Ei keritty illalla paljon enää mitää tekemään, vaan mentiin melkeen heti nukkumaan. Aamulla meillä oli taas ihana aamupala, ja sitten pyöräiltiin työpaikalle. Hengasin siinä vähän aikaa, sitten kävelin rannalle ja luin hetken aikaa lehteä ja otin aurinkoa. Tuuli kuitenkin aika kovasti, joten lähdin takaisin, ja kävin ostamassa vähän pakollisia tarvikkeita kaupasta. Sitten menin takaisin kämpille, ja lähettiin Cynthian äidin ja Saskian kanssa kohti tallia. Oli sovittu, että mentäisiin Saskian kanssa kahestaan ratsastamaan, koska tytöillä oli töitä. Se sopi mulle, mitä vaan kunhan pääsisin ratsastamaan. Ja Saskia vaikutti yhtä mukavalta kuin siskonsakin. Cynthia ja Miri olivat käyneet paikassa kerran aiemmin, ja se oli kuulemma hyvä. Ei mitään sellaista kuin edellisessä paikassa! Cyntia oli päässy jopa ratsastamaan yksityisella kilpatason kouluhevosella, joka oli ollut kuulemma todella mahtava. Kun päästi tallille, huomasin, että se oli ihan eri tasoa kun mun työpaikka. Siisti ja suuri. Mentiin sisälle, ja sain kuulla, että mäkin saisin ratsastaa sillä hienolla kouluhevosella! Olin toivonut sitä salaa, ja olin onnesta soikea. Laitettiin hevoset kuntoon, ja mentiin kentälle.

Oon ratsastanu kauan, mutta oon kuitenkin aika puskailija. Oon käyny ratsastuskoulun tunneilla vähän yli kuus vuotta, mutta ei ne tunnit mitään hyvälaatusia ollu. Elämäänsä kyllästyneitä kehäraakkeja kaikki, joten kypsyin siihen touhuun. Kyllähän siellä ratsastamaan oppi, mutta siitä lähtien oon menny eniten issikoilla, käyny leireillä, vaelluksilla ja maastossa menny. Eli en mä kummosia osaa. Ja nyt kun pääsin tälläsen ison hannoverilaisen selkään, niin tunteet oli aluks aika sekavat. Ensinäkin se oli iso! Eniten oon menny issikoilla, joten pitkänä tyttönä oon ollu aina lähellä maata. Mutta nyt nousin sinne korkeuksiin, ja pelkästään liikkelle lähtö oli jännittävää. Meillä ei ollu opettajaa, joten saatiin ratsastaa itsenäisesti. Mun ratsu oli kuitenkin yksäri, ja omistaja oli kentällä kattomassa, ja anto välillä vähän ohjeita. Menin käynnissä ja ravissa, ja oli jotain todella uutta ja ihmeellistä. Se hevonen oli niin herkkä, meni kuin itestään muotoon ja kuunteli niin hyvin. Se pysähty, kun vähän laitto liikettä vastaan ja kipristi sormia. Ja lähti uudestaan liikkeelle, kun vähän työnsi lantiolla eteenpäin ja antoi millin enemmän ohjaa. Omistaja sanoi useesti, että aja vaan enemmän eteenpäin. Sen ravi oli tosi iso ja lennokas, että keventäessä sai oikeesti tehä töitä. Ja siellä selässä piti kokoajan olla hereillä, se ei todellaan ollu mitään matkustusta. Ja sitten kun sain hevosen kunnon reippaaseen tempoon ravissa, ja kun ajo vielä vähän lisää eteen, niin se meni lisätty ravia. Se vasta hullua olikin! Ja sitten pääsin laukkaamaan. Ei tarvinnu todellakaan mitään vänkäämistä, hienoinen puolipidäte, kevyt apu ja laukka nousi. Ja miten hallittua se olikaan, ja tempoa pysty helposti muuttamaan! Täysin lumoutuneena kokeilin laukannostoa pysähdyksestä. Ei mitään ongelmaa, täydellinen, hallittu laukannosto paikaltaan. Tää hevonen on jumalainen! Ravailin vielä, ja sitten tunti jo loppuikin. Jäähdyttelin Donnan, ja hoidin sen ratsastuksen jälkeen. Kaiken lisäksi se oli vielä hoidettaessa lauhkea kuin lammas, ja nosti kaviotkin itestään ylös. Mä olin aivan myyty! Ratsastuksen jälkeen omistaja sano mulle vielä:"Se ei menny ollenkaan huonosti" ja olin kovin otettu.

Oikeesti, tää hevonen avas mulle ihan uuden ulottuvuuden ratsastukseen. Se oli jotain niin erilaista ja mahtavaa, että vielä 5 tunnin jälkeenkään en pysty ajattelemaan mitään muuta. Se oli vaan niin hienoa! Tunne on aika lähellä rakastuminen tunnetta. Oon vaan niin autuas ja ilonen, että sitä ei pysy mitenkään kuvailemaan. Lähen kuitenkin lauantaina, joten en enää ikinä pääse tän ihanan hevosen selkään. Mutta oon kiitollinen, että sain kokea tän, ja haluun nyt alkaa ihan kunnolla ratsastaa. Kunnon hevosilla!

Pois saippuakuplasta

En oo pitkään aikaan saanu aikaan kirjotettua tänne mitään. Paljon on kuitenki tapahtunu! Viime perjantaina tuli taas uudet leiriavustajat, ja mun ystävät Miri, Cynthia ja Sarah lähtivät siis pois. Uudet leiriläiset tuli sitten lauantaina, ja nyt niitä on vaan 11 kappaletta, todella vähän siis. Se on jopa hieman tylsää, kun ei tapahdu niin paljoa. On pitäny keksiä siis vähä erikoisjuttuja, kuten naamiaispäivä. Kaivettiin ullakolta kaikkia vanhoja outoja vaatteita, ja pukeuduttiin niihin, ja pidettiin niitä koko päivä. Mulla on joku lasten intiaaninaamiaisasu.

Sitten maanantaina koitti kauan odotettu päivä. Mulla oli tiistai vapaata, eli maanantai-illalla töiden jälkeen lähdin pyöräilemään kohti Nordenin keskustaa, jossa Mirillä ja Cynthialla on loma-asunto. Pääsin lähtemään vasta ysin jälkeen, ja matkaa on siis se 15 km... Se oli aika vittumaista, mutta tänne en ois missään nimessä jääny, vaikka matkaa ois ollu puolet enemmänkin. Tavattiin kymmenen aikoihin, vietiin mun tavarat kämpille, ja tultiin sitten sellaselle kauppakeskittymälle hengaa. Miri ja Cynthia oli hoitanu juomapuolen, eli meillä oli 1 litran pullo Absolut-vodkaa. Eikä mitään blandista. Kolme jätkää tuli sit juttelee meille, ja sit lähettii niiden mukaan. Tavattiin siinä matkalla pari tyttöä, jotka kysy meiltä, että onko meillä ikää ostaa heille tupakkaa. Käytiin sit automaatilla, ja alettiin juttelee niiden kanssa. Tässä vaiheessa mulla alkaa olee jo muistikuvat vähän hatarat, mutta kerroin, että oomn suomesta, ja että missä oon töissä. Toinen tytöistä tunsi paikan. Alettiin sitten puhumaan hevosista, ja hän sanoo omistavansa viisi hevosta, ja että me voidaan tulla ilmaiseksi heille ratsastaa! Ehkä se oli vaan jotain kännipuhetta, mutta saatiin hänen puhelinnumero, katotaa onnistuuko se. Siitä jatkettiin sitten matkaa pyörällä Norddeichiin, ja ajoin Cynthian kanssa tandemilla, koska olin jo senverran kännissä, että en tuskin ois pysyny omalla pyörällä pystyssä. Vodka raakana teki tepposet, tähän loppuu mun omat muistikuvat. Olin kuulemma koisinu ilosesti pari tuntia siin nurtsilla, sit neljän aikoihin lähettiin takasinpäin.

Aamulla ihmettelin hetken että missä oon, sitten tajusin, eikä krapulaakaan ollu. Cynthian äiti oli tehny meille aamupalaa! Ihanaa kerrankin syödä terveellinen aamupala: TUMMAA leipää, leikkeleitä, tomaattia, kananmunaa, teetä ja appelsiinimehua. Tallilla kun on aina valkosta leipää ja sokerimuroja, hyi. Aamiaisen jälkeen käytiin suihkussa ja laitettiin ittemme valmiiks, sit lähettii pyöräilee yhelle toiselle tallille. Meille oli varattu maastoratsastus hyvässä ryhmässä, mutta heti kun päästiin tallille, niin tajusin, että retkestä tuskin tulee hyvä. Meitä oli joku 15 ryhmässä, ja osa oli pieniä shettiksiä. Yks aikuinen ei osannu ollenkaa ratsastaa, ja melkeen kaikilla oli liian pienet ratsut. Ohjaajia oli mukana kaksi, joista toinen oli joku 12 vuotias! Kun lähettiin liikkeelle, niin kukaan ei kertonu mitään järjestystä, missä mennään. Kaikki ratsasti vaan sikin sokin jonossa tai vierekkäin, ja ohitteli miten huvitti. Ratsastettiin asuinalueella pitkin teitä! Olin ilman satulaa, ja mun ponilla oli niin sairas ravi, että hyvä kun pysyin selässä. Sitten kun oltiin ratsastettu noin tunti asuinalueen asfalttiteitä, niin tultiin peltotielle. Yksi ei halunnut laukata, niin ravattiin tie loppuun, laukattiin se takaisin, ja sitten tultiin vielä kerran. Ekalla kerralla hevosia sai oikein kunnolla kannustaa, että ne laukkasivat. Yksi shettis jäi jälkeen, ja jäi seisokaan tien reunaan. Tie oli aika pitkä, joku 400 metriä, niin "ratsastuksenopettaja" ei sitä huomannut. Kun meidän piti laukata uudestaan, niin kaikki seisoskelivat ihme rykelmässä, eikä opettaja kunnolla ilmottanut, että nyt mennään. Hän lähti vaan itekseen kauheeta kiitoa, ja mun ratsu lähti perään. Mentiin aika sairasta kiitolaukkaa, ja olin ilman satulaa, niin oli vähän vaikea pysyä selässä. Sitten nään, että se poni, joka jäi viimeks jälkeen, seisoo keskellä tietä! Yritän pidättää- ei mitään vaikutusta, ja pelkään että me törmätään. Kuin ihmeen kaupalla mun hepo tekee jonkun ihmi kurvin ponin vierestä(tie oli todella kapea ja molemmilla puolilla oja) ja jatkaa samaa kiitoa. Vauhti oli niin kova, että mun kypärä liuku kokonaan pois päästä!!! Olin ihan kuset housussa, pidin toisellä kädellä harjasta ja toisella ohjista kiinni, ja toivoin etten putoa. Sillä siitä vauhdista ja ilman kypärää se ois ollu aika kohtalokasta. Vihdoin tie loppu, ja vauhti hidastu. Sitten oltiinkin melkeen jo takasin tallilla, ja kun pyöräiltiin takasin, niin haukuttiin retki ihan lyttyyn. Käytiin vielä jätskillä ja mäkkärissä, ja nähtiin yks niistä jätkistä, ja mua vähän hävetti. Sit kello oliki jo melkeen kymmenen, ja lähin pyöräilemään sen 15km takasin päin. Teki kyl hyvää päästä vähäks aikaa pois täältä!

Jotain hyvääkin

Vituttaa, että joudun olee täällä viel kaks viikkoa, mut mä sen kestän. Suurin osa näistä leiriavustajista on mukavia, mulla on ne mun hyvät kaverit, ja tallijengiki on eronnu. Suurin ongelma on siis vaan se tallinomistaja. Se on kyl ihan kauhee bitch! Sen pitäis olla niinku mun isäntäperhe, niinku vaihto-oppilaalla, mutta en asu tai syö niiden kanssa tai mitään. Se ei ees puhu mulle, ellen ite kysy jotain, tai heittää vaan jonku ikävän kommentin, johonki mitä sanon. Se ei oo ees kertaakaan kysyny, miten mulla menee! Pitää siis vaan pysytellä pois sen tieltä, ja tehä työni, niin ei pitäis enää suurempaa draamaa syntyä. Nuorisojärjestö Allianssi, jonka kautta tänne tulin, saa kyllä meiliä kun lähen.

On meillä kivaakin, varsinki iltasin, sillon kun jaksan valvoa muiden kanssa. Vähän dokataan ja rupatellaan, kuunnellaan musiikkia ja pidetään hauskaa. Yleensä vedän vähän överiks alkoholin kanssa, mutta täällä on osannu pysyä jotenki kohtuuden rajoissa. Silleen että päässä heittää ja on hauskaa, mutta ei tuu tehtyä tyhmyyksiä, ja seuraavana päivänä pystyy heräämän kello seitsemän. Meillä on jo yks insideläppä sellasesta saksalaisesta laulusta, jossa lauletaan "me juhlitaan siihen asti kunnes poliisi tulee". Lauletaan sitä aina jurrissa, ja jos illalla joku haluaa taas dokata, niin sit kysytään, että tuleeko poliisi taas tänään. Se on muutenki hyvä salasana, koska lapset eivät saa tietä, mitä me iltasin puuhataan. Alkuviikosta alhaalla oli kovatkin bileet, ja pari valvojista oli ollu siinä kunnossa, että oli oksentanu vessaan. Lapset oli sitten nähny sen, ja siitä tuli sit sanomista. Ite olin sillon jo nukkumassa, joka on aika ihme sinänsä. Mä oon yleensä, se joka hölmöilee eniten, mutta nyt olinki kiltein! Tänään illalla ois taas tarkotus poliisin tulla, kuhan pääsen pois täältä yövahdista. Joka pidens mun työpäivää parilla tunnilla lisää...

Haluun pois

Mä haluun oikeesti pois täältä. Muut leiriavustajat painotti mulle nyt, että mun pitää olla tasan yhdeksään asti täällä, ja olla mukana vahtimassa kun lapset menee nukkumaan. Se pilaa aika totaalisesti meijän lenkkisuunnitelmat, joka on oikeesti nyt tärkeetä mulle. Sillä juostessa täältä pääsee hetkeksi pois! Keräsin siis rohkeuteni ja menin kysymään asiaa tallinomistajalta. Mun työaika on nyt siis klo 8.00-21.00 ja jos joutuu yövahtiin, niin vielä pidempi. Aika kaukana kahdeksasta tunnista siis. Menin siis tallinomistajan luo, ja kysyin, että pitääkö mun oikeesti olla täällä ysiin asti. Hän vastasi todella epäkohteliaalla äänellä:"Mitä sä haluut, jotain etuoikeuksia vai? Jos tää ei sulle sovi, niin voit lähtee vaikka samantien kotiin". Sanoin vaan okei, ja lähin siitä pois. Emmä oikeesti pysty olee tollasessa tilanteessa, saatika sitten puolustaa itteeni. Tää on henkisesti jotenki niin raskasta, että ei tarvita paljonkaan, että saa mut itkemään. En mä kotona paljoa itkeskele, ainoastaan yks ihminen pystyy saamaan sen varmasti aikaan. Ja nyt ku mulla on täällä nää pari mukavaa kaveria, niin mua harmittaa, että oon kokoajan surullinen ja huonotuulinen. Yritän kyl parhaani mukaan pitää pokerfacen naamalla ja yrittää vaikuttaa normaalilta, mutta välillä se on vaan mahdotonta. Se on ihanaa, että täällä on ne pari ihmistä, joille voin puhua näist asioista, mutta en haluis kokoajan kuormittaa niitä mun ongelmilla. Varsinkaan, kun ollaan tunnettu vasta vähän yli viikon! Pitää vielä sinnitellä 14. elokuuta asti, ja siitä tulee kyllä todella onnellinen päivä.

Helvetin hyvin menee

Tää paikka on muuttunu parissa päivässä niin sietämättömäks, että en osaa sitä ees sanoin kuvailla. Kaikki alko siitä, kun kuulin mun uudelta ystävältä Cynthialta, kuinka tallinomistaja oli haukkunut mun työsuorituksia. Vaikka teen oikeesti 4 tuntia päivässä enemmän ku mun pitäis, ja mielestäni hyvin. Teen aina kaiken mitä pyydetään, saatan kerran päivässä ottaa 20 minuutin nokoset, en istu kaiket päivät kessulla kuten tallijengi. Tää mun hyvä ystävä kuuluu tekee nyt ratsastuksenopettajan hommia kuten tallijengi, ja he ovat siis läheisimmässä suhteessa tallinomistajaan. Oon siis saanu kuulla sisäpiirin tietoa siitä, kuinka niiden keskustelu on pelkästään kaikkien mollaamista, selän takana juoruamista ja panettelua. Koko juttu on pelkkää valtapeliä, ja tallinomistaja on se pääpiru. Ketään niistä joilla on mitään vaikutuksta mihinkään, ei kiinnosta mun hyvinvointi pätkääkään. Meillä oli mun uusien ystävien Cynthian ja Sarahin kanssa suunniteltu meijän vapaapäiväks masterplan, että mennä tonne kaupunkii, dokataan, mennään klubille ja irtaudutaan näistä sisäsiittosista kuvioista. Meillä kaikilla kolmella ois ollu sama vapaapäivä, jos mä oisin saanu alkaa tehä ratsastuksenopettajan hommia. Täältä lähtee yks pois, eli yksi ratsastuksenopettaja tarvittais lisää. Kukaan muu ei halua tehä sitä, paitsi mä. Voitte varmaan arvata, etten kumminkaan saa tehä sitä, vaan joudun edelleen vahtimaan lapsia ja tiskaamaan astioita. Ne oikeesti tarttis mua, ihan senkin sakia, koska ratsastustunneilla pitäisi olla aina täysi-ikäinen mukana, ja mä oon toinen niistä täysi-ikäsistä. Syy ei voi olla sekään, etten muka osaisi tehä hommaa, koska kaikki tunnit on melkeempä lasten talutustunteja, tai sitten aloittelijoiden tunteja, joilla mennään parit kokorata leikkaat ja ravataan pari pätkää. Kuten sanoin, tää on pelkkää valtapeliä, ja mulle nyt todellakin näytetään, että mulla on vähemmän arvoa kun kanoilla tunkiolla.

Lopputulos on siis, että meillä on eri vapaapäivä, eikä voida toteuttaa meijän suunnitelmaa. Asiasta tekee erityisen ironiseksi se, että mulla oli kahtena edellisenä viikkona sama vapaapäivä kun ratsastuksenopettajilla, mutta nyt se ei maagisesti enää sovikaan. Voitais tietysti kysyy tallinomistajalta, että voisko päivää mitenkään vaihtaa. Mutta, jos nyt se jossain ystävällisyyden puuskassa sen mulle vapaaks antaiski, niin muut leiriavustajat ja tallijengi polttais mut roviolla, koska se ois kukkoilua ja saisin etuoikeuksia. Ja siitä varmasti riittäis juoruttavaa. On mullakin isäntäperhe. Nyt mulla on siis yksinäni päivä vapaa, eli voin pyöräillä Nordeniin, jossa oon ollu jo kaks kertaa, tai pyöräillä keskelle jotain näistä sadoista pelloista. Jes. Vielä kolme viikkoa, en todellakaan tiedä miten tuun kestämään tätä.

Uusia ystäviä

Päivät lasten kanssa menee aina samaa tylsistyttävää rataa, mutta uudet lapset ja uudet leiriavustajat on tuonu tänne taas omat kuvionsa. Oon nyt ystävävystyny kolmen uuden leiriavustajan kanssa tosi nopeesti, ja meillä on aivan mahtava suunnitelma ens viikon vapaapäivän varalle. Ei oo vielä ihan satavarmaa että se onnistuu, mutta kerron siitä sitten myöhemmin lisää. Oon ihmetelly sitä, miten oon näiden uusien tyttöjen kanssa ystävävystyny näin nopeesti. Ne tuli lauantaina, ja jo nyt pystytään puhumaan vähän vaikeammista ja henkilökohtaisimmista asioista, ja nauramaan yhdessä. Kahden tytön kanssa ollaan alotettu lenkkeily, ja se on varmaan osasyy meijän nopeaan lähentymiseen. Ite oon juossu täällä jo pidemmän aikaa, ihan vaan sen takia, että polttaisin edes osan niistä liikakaloreista, jotka tästä epäterveellisestä ruuasta kertyvät. Toissapäivänä he sitten halusivat tulla mukaan, ja juostiin yksi uusi lenkki. Se paljastastui tosi pitkäksi, oli varmaan lähemmäs kymmenen kilometriä, mutta onnistuttiin juoksemaan koko matka. Huomasin, että hyvässä seurassa juokseminen luonnistuu kuin itsestää, eikä se ole läheskään niin rankkaa kun yksin. Meijän suunnitelma ois juosta pitkä lenkki joka toinen päivä, ja lyhyt lenkki joskus välipäivinä, kattoo nyt onnistuuko se.

Uusien lapsien ja uusien ohjaajien myötä on tullut myös uudet draamat. Yksi leiriavustajista on selitellyt täällä huomiohakuiseen tyyliin meille ja myös lapsille kuinka hän on raskaana. On myös yleisessä tiedossa, että hän on ihastunut yhteen leiriavustajaan täällä(poikaan siis), mutta hänen tiedossaan ei ole, että pojalta ei todellakaan heru vastakaikua. Tää aihe jaksaa aina naurattaa meitä. Varsinkin, kun hän eilen osti raskaustestin, ja se paljastui negatiiviseksi! Lisää huumoriarvoa jutulle antoi tarina, kuinka tämä "raskaus" sai alkunsa. Se oli teltassa 20-vuotiaan Philipin kanssa. Myös leiriläisten keskuudessa tapahtuu. Täällä on yksi tyttö, josta kukaan ei oikeen pidä. Hän on vähän outo ja kertoilee ihmeellisiä tarinoita muille, joiden todenperäisyydestä ei ole tietoa. Eilen kun olin tiskaamassa, kuului ruokailuhuoneesta kovaa hälinää. Menin katsomaan, ja sain tietää, että yksi leiriläisistä oli löytänyt terävän veitsen tämän tytön yöpöydältä. Kun asiaa alettiin selvittää, niin tuli ihmi, että veitsi kuuluu tallinomistajalle. Tämä outo tyttö oli siis lavastettu syylliseksi! Jos lavastus ei olisi tullut ilmi, tyttö olisi varmasti lähetetty kotiin. Paljon draamaa siis!

Tänään mulla on vapaapäivä, joka on hyvä, koska eilisestä on pieni darra. Monet meistä juo melkeen joka ilta, mutta mun fysiikka ei kestä juhlimista ja seuraavana päivänä työskentelyä. Eilinen ilta oli kyllä superhauska, ja vodka on täällä naurettavan halpaa. Hoidan vaan darran pois päivällisellä, ja sitten lähten taas kohti Nordenia. Pitää ostaa junaliput, ja haluan muutenkin hetkeksi pois täältä. Sain juuri pari minuuttia sitten kuulla, että tallinomistaja olis sanonu että mä vaan laiskottelen, kun en ollut nyt mun VAPAAPÄIVÄNÄ järjestämässä shettisten talutusratsastusta. Kattoo jos nään sitä, niin ehkä sanon jotain asiasta. Mun työpäivä sen nuorisojärjestön mukaan, jonka kautta täällä oon, on kahdeksan tuntia. Nyt teen 12 tuntia päivässä, ja teen aina mitä mun pitää, ja jos joku kehtaa sanoa että mä LAISKOTTELEN, niin sit mua kyllä suututta. Varsinkin tallinomistaja, joka ei ite oo täällä koskaan paikalla mitään näkemässä! Päivitystä tilanteesta seuraa.

Tallijengi

Lauantaisin tulee aina uudet leirilaiset, ja nyt perjantaina tuli uudet leiriavustajat. Vain "tallijengi" ja minä jäätiin, muut ovat kaikki uusia. Kolme uutta poikaa, ja viisi uutta tyttöä. Vasta porukan vaihtuessa tajusin tallijengin olemassaolon. Tää kuulostaa nyt varmaan hyvin sekavalta, mutta oikeesti se on hyvin yksinkertanen juttu. Eli oon nimennyt tallijengiksi Sandran, Melanien ja Hummelin(Sukunimi, tarkoittaa suomeksi "kimalaista"). Ne on täällä vanhimmat, ja käyny täällä pidempään kun muut. Osa on uusia, ekaa kertaa täällä, kuten minä, ja toiset ollu parikertaa. Tallijengi pitää ratsastustunnit, ja huolehtii muutenkin hevosista. Leiriavustajat on jaettu täällä kahteen ryhmään, "Reitereihin"(ratsastuksenopettajiin) ja "Betreuereihin"(lasten ohjaajiin). Tallijengiläiset ovat siis aina ratsastuksenopettajia, joskus joku auttaa heitä, useimmiten minä. Oon tajunnu tallijengin vallan täällä ja ekasta viikosta lähtien, mutta vasta tänään, kun puhuin muiden uusien tyttöjen kanssa asiasta, se alko ärsyttää mua.
Esimerkiksi ainoastaan tallijengiläisillä on varatut istumapaikat ruokapöydässä. He istuvat aina pöydän päässä, missä myös ruoka on, että he saavat ensimmäisinä ruokaa. He eivät auta ruuan tarjoilussa lapsille, vaan menevät heti istumaan. Kaikki uudet saavat myös neuvoja heiltä, jos tekevät jotain, joka ei heitä miellytä. Mä sain heti ekoina päivinä kommentteja siitä, että täällä on ihan turha meikata. Joo, tajusin sen ekan viikon lopulla itekin, koska se on täällä turhaa ja vie vaan aikaa pois nukkumiselta. Mutta silti se on vähän töykeää sanoa se heti. Mun pitää kans kuulemma pitää hiuksia ponnarilla, ja laittaa otsatukka ylös. Näiden kommenttien kanssa oon pystyny elämään, ja ne on nyt vähentynyki, kun oon kai päässy jonkinlaiseen suosioon. Kun teen aina työni ajallaan, ja talutan lapsia tunneilla aina kun mahdollista, niin saan olla rauhassa. Ei tallijengiläisten toiminta mitään kovin näkyvää ole, tai läheskään kiusaamista, mutta pienet ivalliset huomautukset ovat ärsyttäviä.

Kaikista eniten mua tallijengiläisten vallassa ärsyttää se, että ne on ainoita jotka pääsee ratsastamaan! Ne on käynyt täällä pitkään, tuntee tallinomistajan Anken hyvin, mutta silti se on epäreilua. Me kaikki muutkin voitais ihan hyvin ratsastaa, täällä on paljon hevosia, joista osa ei oo joka päivä edes tunneilla, tai menee puoli tuntia tai tunnin kevyitä käynti-ravi tunteja. Mulle riittäis kerran kaks viikossa yksi tunti, niin oisin iloinen. Ei tallijengiläisetkään joka päivä ratsasta, mutta mitä enemmän sä lapsia talutat, niin sitä enemmän sua vituttaa kattoa kun muut ratsastaa. Kaikista hauskinta on taluttaa jotain lasta, joka ei edes uskalla pitää ohjista kiinni, vaan nojaa harjaan, eikä osaa pitää jalkoja oikeessa kohdassa, vaan pitää niitä niin takana, että siitä tulee melkeen laukkapohkeet, tallin reippaimmalla esteponilla. Kun pitäis ravata, niin on vähän vaikee pidättää sitä ponia pelkällä vasemmalla kädellä... Muttajoo, nää uudet leiriavustajat on ihan kivoja. Tossa iltapäivällä ainakin oli hauskaa kun puhuttiin tallijengistä. Yhteinen vihollinen vahvistaa ryhmää, eikö sitä niin sanota? Ps. Hyppykuvassa on tallinomistaja Anke

Säätiedotus

Pariin päivään en oo jaksanu kirjotella. Mitään kovin erikoista ei oo tapahtunu, päivät menee aina samaa rataa: aamupala klo 7.30, hevosten sisään haku, sitten alkaa ratsastustunnit, klo 12 päivällinen, sitten leikkejä lasten kanssa, klo 14.30 välipala, taas ratsastustunteja, klo 18.00 illallinen, sitten taas leikkejä lasten kanssa, ja klo 20.00 lapset menevät huoneisiin. Illalla on sitten vapaa-aikaa. Jos väsyttää, menen suihkuun ja aikaisin nukkumaan. Jos on vielä virtaa jäljellä, niin voi viettää iltaa muiden kanssa kaljoittelun merkeissä. Sitä oon jaksanu tehä vaan pari kertaa, mutta viimeksi oli kyl aika hauskaa. Sitä iltaa seuraavana aamuna meitä kohtasi taas kepponen: rintsikat oli varastettu meijän laukuista, ja tehty niistä sellanen ketju, ja ripustettu ruokailuhuoneen kattoon!

Täällä on ollu aika lämpimiä päiviä, mutta parina yönä on ollut kauhea ukkonen. Meijän huoneessa on sellanen vino ikkuna, johon sade osuu aika ikävästi. Eikä siinä ole verhoakaan. Yks yö viideltä aamulla oli aivan sairas ukkonen, salamoita tuli siiden tahtiin että tuntui kuin olisi ollut strobovalo päällä, ja ukkonen jyrisi hurjalla voimalla. Myrsky yllätti meijät kerran päivällä, kun oltiin Sandran ja Hummelin kanssa kaupassa. Oltiin matkalla takaisin, kun nähtiin horisontin tummenevan. Kohta ajettiinkin jo myrskyn sisään, jossa oli todella pimeää. Satoi kuin saavista kaatamalla, mutta päästin ehjinä perille.

Tänään oli kumaa ja aurinkoinen päivä. Mulla oli taas vapaata, ja päätin pyöräillä Nordeniin. Sinne on noin 13 km matka, ja kaikki varoittelivat että matka on liian pitkä. Musta se ei ollut liian pitkä, ja aurinko paistoi mukavasti, niin rullasin toppia ylemmäs niin että mahakin sai vähän aurinkoa. Katutyömiehet huusivat mulle jotain, mistä en saanu selvää :D Nordenissa shoppailin vähän, ostin shortsit, pyyhkeen, flipflopit yms pientä. Ehdin ennen iltaruokaa takaisin, ja ehdin ottaa vielä vähän aurikoa pihallakin. Illalla alkoikin sitten kunnon draama. Yksi leiriavustaja on ollut kokoajan hyvin huonosti motivoitunut, ja loukkaantuu jos hänelle asiasta huomauttaa. Hän meni sinne itkemään asiasta lapsille, ja joutui lähtemään kotiin. Nyt sitten kaikki lapset sit itkee täällä...

Huh hellettä

Täällä on eilen ja tänään ollu aivan sairaan kuuma. Eilen oli sellanen kunnon paahtava helle, asteita varmasti varjossa 35, ja aurinko porotti kuumasti. Paloin käsistä ja jaloista, mutta se on onneksi muuttunut jo rusketukseksi. Yöllä satoi, ja tänään oli sellanen kunnon kostea ja kuuma sademetsäilmasto. Vaikea sanoa kumpi on kivempi, koska molemmat ovat aika ikäviä. Aamulla kun laittaa aurinkorasvaa, sitten taluttaa hevosia pölysellä kentällä, hikoilee, laittaa vähän lisää, tekee tallitöitä, niin illalla on sellanen kiva likakuorrutus. Mielummin menis vaikka kaks kertaa päivässä suihkuun, mutta siihen ei oo oikeestaan aikaa. Nyt kun on niin kuuma, niin ei oikeestaan jaksais tehä mitään. Korkeintaan maata jossain rannalla, mutta niitäkään ei ole täällä lähellä. Meri ei ole kaukana, mutta kunnon rantaan on noin 20 kilometriä matkaa, eikä sitä mielellään pyörällä ajaisi. Pakko vaan jaksaa...

Yöjuoksulla

Eilen illalla olin ekaa kertaa vielä niin pirteä, että jaksoin istua muiden kanssa iltaa. Keho alkaa varmaan tottua pienempään unimäärään, kun täällä on jo viikko oltu. Eli istuttiin iltaa, pelattiin tornipeliä ja puhuttiin paskaa. Kello läheni puolta yötä, kun yhtäkkiä Melanie (vanhin täällä, pääratsastuksenopettaja) vastaa puhelimeen, ja huutaa jotain. Kaikki nousee ylös ja alkaa juosta päättömästi ympyrää. Mä en ymmärrä mistään mitään, tajuun vaan huudosta että "hevoset on seonnu ja karannu". Kaikki juoksee ovelle, mutta mulla ei oo kenkiä. Ihmiset on jo pihalla, enkä ehdi ylös hakemaan kenkiä, joten juoksen pimeyteen sukkasilla. Kaikki paahtaa jo täyttä päätä tietä pitkin, ja mennään hevosten laitumen ohi. Ihmettelen ja pingon muut kiinni, ja yritän saada tilanteesta jotain tolkkua, ja sitten ymmärrän, että me matkataan varsalaitumelle. Ympärillä on ihan pilkkopimeää, joten muita joutuu seuraamaan oikeastaan pelkän äänen perusteella. Pellosta kuuluu ihme rapinoita ja ääniä. Kun vihdoin ollaan juostu noin kahden kilometrin matka varsalaitumelle, varsat ovat meitä vastassa. Melanie ja Madelainen sanovat, että jäävät tarkastamaan aidan ja hevoset. Epäilen tilannetta vitsiksi, mutta kukaan ei tiedä mitään. Kävellään takaisin, eikä kukaan oikeen tiedä mitä äsken tapahtui. Istutaan vielä vähän aikaan alhaalla, mutta sitten menen nukkumaan, että jaksan taas huomenna.


Aamupalalla mulle sitte vihdoin selviää, että tilanne oli kepponen meille uusille. Hehheh. Aamupalan jälkeen mennään pitämään ratsastustunteja, ja talutan heppoja kaksi tuntia. Päivä on aivan sairaan kuuma, ja mun kädet palaa jo aamulla. Sitten vahditaan lapsia ja leikitään niiden kanssa, ihan tavallista. Myöhemmin iltapäivällä lapset menevät uimaan, ja Fabian heittää mut vaatteet päällä uima-altaaseen! Lasken kerran vesiliukumäkeä, mutta meen sitten suihkuun, koska taivas menee pilveen. Nyt kello on vasta puol yhdeksan ja lapset ovat menossa nukkumaan, ja kohta taidan minäkin. Huomenna tulee taas uudet leiriläiset, ja se tarkottaa kiirettä!

Antakaa mun nukkua!

Eilen ja tänään aamul oli vähän paska olo, kun kaikille ei oo ihan mun työajat ja oikeudet vapaa-aikaan selviä. Tallinomistaja Anke ei oo oikeestaan koskaan paikalla, tai sitten se huitelee jossain mönkkärillään, joten me 12 leiriavustajaa oikeestaan pyöritetään tätä paikkaa, toki keittäjät valmistaa ruuan. Tulin tänne nuorisojärjestö Allianssin kautta, ja sen sääntöjen mukaan mun työaika on 8 tuntia ja viikossa on yks vapaapäivä. Työaika on nyt oikeesdtaan 12 tuntia, ja jos joutuu yövahtiin, niin vielä pari tuntia pidempi. Ei se nyt niin vakavaa oo, työ ei oo kokoajan raskasta, vaan välillä vaan istutaan leikkikentällä ja vahditaan ettei lapset tipu keinusta, ja jos tippuvat, niin annetaan laastari. Mutta sitten jos välillä oon puol tuntia poissa, vaikka edes sillä välin kun mulla ei oo mitään tärkeetä tekemistä, niin siitä nousee hirvee haloo. En vaan oikeesti pärjää 6 tunnin yöunilla, joten välillä on pakko ottaa pienet nokoset! Oon kyllä selittäny mielestäni tän jutun niille muille, mut ne ei näytä tajuuvan. Tänään mulla oli vapaapäivä, joten sain nukkua niin paljon kun halusin, eli vähän aikaa jaksan taas. Mutta jos tilanne ei muutu, mun pitää kai puhua sille Ankelle. En vaan haluis ns. kannella, koska en haluu olla seuraavaa viittä viikkoa riidoissa ihmisten kanssa!

Eli, tänään mulla oli siis vapaapäivä, joten pyöräilin Greetsieliin. Se on pieni kylä noin 10 kilometrin päässä täältä. Sinne pyöräili suht nopeesti ja tietä ympäröi pellot, pienet talot ja lehmät. Greetsielissä oli pieni satama, ravintoloita ja matkamuistokauppoja. Yritin ettiä ittelleni bikineitä, kun unohdin omat kotiin, mutta en löytänyt. Seuraavana vapaapäivänä pitää sitten pyöräillä Nordeniin, joka on isompi kaupunki, mutta kauempana. Kiertelin pienillä kaduilla ja ostin mansikoita, ja istuin satama-altaan reunalle niitä syömään. Pyöräilin takaisin, ja olo oli jo paljon parempi. Aurinko paisto kirkkaalta taivaalta, ja pyöräily oli kivaa, paitsi että leppäkerttu lensi mun topin sisälle! Kun pääsin takaisin, oli hetken rauhaan, koska lapset olivat lähteneet uimaan. Otin taas nokoset, ja kävin suihkussa. Sen jälkeen kun lapset tulivat, oli sitten ruoka. Kohta tehdään sitten kai nuotio ja paistetaan tikkupullaa! Tänään kun sain nukkua tarpeeksi, niin ehkä jaksan kukkua täällä alhaalla muiden kanssa...

Tällästä tänään

Täss on Tiger, kaunein(ja lihavin) poni täällä<3

Elämä täällä alkaa nyt vakiintua. Leiriläiset on täällä, mä oon tottunu paikkoihin ja ihmisiin, ja päivä kulkee aina samaa rataa. Seinällä roikkuu tehtävälista, eli jokaisella on aina yksi tai kaksi tehtävää päivän aikana. Ite yleensä pidän ratsastustunteja(eli talutan lapsia kun ne ei uskalla ratsastaa ite), taluttelen shettiksiä, vahdin lapsia tallissa yms. Välillä joutuu lakasemaan, putsaamaan tarhoja tai tiskaamaan. Töissä ollaan kuitenkin aamu kahdeksasta ilta yhteentoista, vaikka työsopimuksessa lukeekin kahdeksan tuntia päivässä. Noh, ei se mua niin haittaa, mitä mä nyt yksin täällä keskellä peltoa tekisin. Nukkua vois kyllä saada vähän enemmän, vaikka työ ei sinänsä raskasta ookaan, niin kokoajan joutuu olemaan liikkeessä, ja varsinkin jos taluttaa hevosia kentällä kolme tuntia, niin siinä kyllä aika nopeesti väsähtää. Tänään oli pakko hipsiä kahteen kertaan ylös ottamaan 20 min nokoset, muuten ei pysynyt hereillä. Vaikka kello onkin nyt vasta yhdeksän, meen silti kohta suihkuun ja sitten nukkumaan. Hereillä pitää olla nimittäin viimeistään puoli seitsemän.

Tänään opin muuten kaksi uutta sanaa: Die Wachtel (viiriäinen) ja Notgeil... no, sen jätän nyt kertomatta, ehkä parempi niin :D

Varokaa lapsia

Tänään aamusta se rumba oikeesti sitten alko. Eka haettiin kaikki hepat sisälle ja ratsastettiin kaikki pari. En muistanukaan, että se on ilman satulaa sen verran vaikeempaa, ja toinen poneista vielä pukitteli, joka ei auttanu asiaa. Sitten aamu ysistä asti leiriläisiä alku saapua tasaseen tahtiin. Heti kun oli ratsastusryhmä koossa, alettiin pitää tunteja. Autoin hevosten valmiiks laitossa ja autoin ratsastajia. Täällä on lapsia 7-14 ikävuoden väliltä, ja melkein kaikki on kokemattomia. Näistä 36 lapsesta noin 5 uskals laukata. Eli autoin kersoja selkään ja talutin niitä, joita vielä pelotti. Juoksin siinä kentällä yhteensä varmaan kolmisen tuntia, mutta sehän on hyvää liikuntaa. Varsinki yks tyttö jäi mun mieleen, joka sai tunnille tosi suuren hevosen, joka tallissa vielä vikuroi senverran että itteltäki meinas mennä vati nurin. Visko päätä, töni sillä ja kuopi etukavioilla yms. Se tyttö ei meinannu sit uskaltaa ratsastaa, ois halunnu ainaki pienemmän ja kiltimmän hevosen, mutta sain sen sitten suostuteltua tulemaan tunnille. Talutin sitä melkeen koko tunnin, ja lopuks se uskalt jo mennä yksin. Se oli kyl hienoo.

Kun kaikki tunnit oli ohi, niin sitten meijän piti Fabianin kaa vahtia lapsia leikkikentällä. Ajauduttiin vesisotaan leiriläisten kaa, ja mun vaatteet kastu ihan kokonaan. Sit leikittiin vielä Neelen kaa ja mentiin heinälatoon pelleilemään. Leikittiin piilosta, heiteltiin olkia ja tehtiin pyramidi. Nyt väsyttää kyllä sen verran että uni varmaan maistuu!

Kovaa työtä

v
Aamulla oli herätys jo seitemältä, ja sitten lähdettiin töihin. Kaikki pitää saada siistiksi huomiseksi, kun leiriläiset tulee. Lakastiin koko valtava piha, jonka huomasin olevan aika hyvää kuntoilua. Kädet ja selkä tuli kyl kipeeks. Sit siivottiin tarhoja ja siirreltiin hevosia laitumilta toisille. Päivällinen oli puolilta päivin, ja sillon olikin jo tullut aika kova nälkä. Ruokana oli saksalaisesti bratwurstia. Nyt meillä on parin tunnin paussi, ja sen jälkeen aletaan ratsastaa hevosia. Nyt chillaillaan tässä Fabianin, Madeleinen ja Silken kanssa pihalla ja juodaan kivennäisvettä. Jota täällä juodaan ihan sairaasti, mutta oon jo alkanu tottua siihen. Hengähdystauon jälkeen meijäm pitäis alkaa ratsastaa hevosia, joku viis per naama. Kattoo sitten mitä siitäki tulee...

Uusi kotini

Mä selvisin matkasta ehjin nahoin! Lentsikka Köpiksestä Bremeniin oli joku ihme sardiinipurkki, mut hyvin se ilmassa pysy. Onnistuin löytämään juna-asemalle ja ostamaan lipun, ja vielä jäämäänki oikealla asemalla. Kun päästiin tallille, mut esiteltiin henkilökunnalle ja näytettiin kaikki paikat. Kengittäjätki kohtasin heti, eikä ne todellakaan ollu kuumia! :D Sit vähän pyörittiin, ja menin mun huoneeseen laittaa tavaroita kaappiin, ja tuli sellanen tunne että mitä vittua mä täällä teen. Jätän kaiken tärkeen ja tutun taakse, ja tuun johonki tälläseen kummalliseen paikkaan jossa on outoja ihmisiä puhumaan vierasta kieltä. Ja keskellä peltoa!! Tää tila on siis 100 hehtaarin kokonen, eli mihin tahansa suuntaan sä katotkaan, näkyy vaan peltoa, tai hevosia. Angstasin siinä hetken, otin pienet päikkärit, ja menin takas alas. Talon emäntä Anke anto mulle jätskin, ja mentiin ulos parin muun leiriapulaisen kanssa. Juteltiin siinä vähän ja mulle tuli vähän parempi mieli. Sit mä jäin vahtimaan Anken lasta Neelaa, kun muut meni siivoomaan tallia. Se lapsi on 3-vuotias, mutta se puhuu lakkaamatta ja leikki kaikkii monimutkasii leikkejä. Haettiin sisältä Schleich-hevosia ja uitettiin niitä sellasessa vesiradassa. Vaikka en oo ikinä osannu olla lasten kanssa ja vähän inhoonki niitä, siit tuli tosi paljon parempi mieli. Sitten Neella sano mulle "Du bist mein Freundin" eli sä oot mun ystävä. Aww<3 Sit mentiin olkivarastoon pomppimaan ja leikkimään piilosta.

Kun syötiin välipalaa, katoin aika kauhuissaan niitä täysin valkosia paahtoleipiä joihin laitetaan voita ja suklaalevitettä päälle. Hyi. Yritin ottaa kaikista terveellisimpää mitä sai, valkosta leipää en kyllä ikinä ala syömään! Sitten lähettiin kattomaan heppoja laitumelle, joita täällä on PALJON. 40 hevosta ja ponia, ja joitain vuotiaita lisäksi. Sitten on hanhia, koiria, ankkoja, vuohia, kanoja, riikinkukkoja ja vaikka mitä! Mentiin Anken ja Fabianin kanssa laitumella, ja kaikki hevosen tuli heti meijän luokse rapsuteltaviksi. Suurin osa oli saksalaisia ratsuponeja, sitten oli pari haflingeria, welshejä, knapstrup- ja vuonohevonen risteytyksiä. Oli myös pari isompaa kilpaheppaa ja lisäksi tusina shettiksiä. Ja huomenna meijän kuulemma pitäis neljään pekkaan ratsastaa ne KAIKKI! Mikä hillu härdelli siitäkin tulee?! Laitsakierroksen jälkeen mentiin juomaan parit bisset ulos ja juteltiin. Jotenki tääl tuli heti tosi kodikas tunne, ja puhekin luistaa mulla ihan hyvin. Eiköhän tästä aika kivaa tule! Huomenna tulee n. 10 mun ikästä leiriavustajaa, ja ylihuomenna leiriläiset. Sitten vasta täällä kunnolla alkaa tapahtua!

just my luck

Istun nyt lentokentän lattialla roskiksen vieressä, koska se oli ainoa paikka josta löysin seka pistorasian läppärin laturille sekä internetyhteyden. Kello on jotai sairaan aikasta, ja oon nukkunu ehkä hyvässä lykyssä tunnin. Ei, ei mua tää lähtö jännitä. Onnistuin vaan just ennen lähtöä sotkemaan asiani niin perusteellisesti, että kukaan mua järkevämpi ja parempionnisempi ihminen ei vois uskoa sitä todeksi. Sanotaan vaan, että asiaan liittyy juhannus, rikosilmotus ja kymmenen tuhannen euron lasku. Nyt sitten vaan maanpakoon. Vaikka tää matka ei alkanu hyvin, niin kumpa se ainakin jatkuis paremmin. Tullu itkettyä viimeaikoina senverran ettei lisää enää jaksais...

Jep, alussa kunnon avautuminen ja sitten vähän faktoja. Taustat on siis, että oon tällänen 18-vuotias tyttö, joka lähtee viideksi kuukaudeksi Saksaan hoitamaan hevosia. Meen kahteen eri paikkaan, molemmat ratsastuskouluja, jossa järjestetään myös leirejä. Ensimmäinen paikka, johon mun pitäisi saapua tänään noin puol kahen aikoihin, on Norden-nimisessä tuppukylässä, Bremenistä 100 kilometriä rantaan päin. Siellä on 40 hevosta ja muita eläimiä. Viivyn siellä 1,5 kuukautta. Toinen paikka on Düsseldorfin vieressä, se on vähän sellanen "hienompi" ratsastuskoulu, johon kuuluu myös hotelli. Siellä on 20 hevosta, ja leirejä myös järjestetään.

Eli, päivittelen tänne mun kuulumisia matkan varrelta. Toivottavasti noi ekassa kappaleessa mainitut asiat selviäis parhain päin, että voisin lopettaa murehtimisen ja ottaa kaiken irti tästä matkasta. Vois oppia vähän aikuistumaan ja lopettaa asioiden sotkemisen, mutta mikäs olisi parempi tilaisuus siihen kuin tämä! Jos selviän matkasta, kuulette musta vielä, ja pistän paljon kuvia mun uudesta kodista!