Party !

Oonpas ollu laiska kirjottamaan. Mutta pientä päivitystä tiivistetyssä muodossa siis luvassa. Viime viikolla oli normaalisti töitä, ja sitten viikonloppuna biletystä. Mulla oli nimittäin 18.9 synttärit. Oltiin siellä edellisessä paikassa vähän puhutti Mirin ja Cynthia kanssa että mentäis mun syntäreinä Düsseldorfiin juhlimaan, mutta kun laitoin heille viestiä, niin ei mitään vastausta. Outoa. Ymmärsin vihjeen, ja vaivuin epätoivoon. Yksin ei voi minnekkään mennä, eikä täällä oikeen ketään muitakaan ole, keiden kanssa voisi mennä baariin ja vetää kunnon perseet. Mun työkaveri Janina on muuten kyllä hauska, mutta se ei juo ollenkaan, joten se ei sitten oikeen sovi kuvioon. Epätoivoissani sitten lähetin viestiä Steffille, joka oli ollut myös edellisessä paikassa leiriavustajana. Ei oltu niin paljon tekemisissä kun Mirin ja Cynthian kanssa, mutta kyllä mekin yhdessä hengattiin. Ja muistin, että Steffi asuu suht lähellä, Aachenissa, jonne on vaihtoineen parin tunnin junamatka. Kaikeksi onneksi Steffi oli innoissaan mun ideasta.

Perjantaina oli sitten pienimuotoiset juhlat tallin väen kesken. Seurattiin eka ratsastustunteja, juotiin vähän kaljaa, ja sitten Ulli taiko sangriasta, kuoharista ja viinasta boolin. Kuunneltiin jotain 80-luvun musiikkia ja dokattiin. Booli nous ihan kivasti päähän, naurettiin kaikille tyhmille jutuille ja lopuks sain vielä kakun. Booli teki sellaset tepposet, että päätin joskus kello yhen aikaa mennä nukkumaan, koska aamulla olisi kumminkin töitä. Kävin vessassa, ja jotain paranormaalia tapahtui, koska kun menin sänkyyn ja katsoin kelloa, se oli jo puoli kolme. Olin siis joutunut vessassa madonreikään ja matkannut puoltoista tuntia tulevaisuuteen, tai sitten sammahdin vessaan siksi ajaksi. Aamulla heräsin vieläkin aika sekaisin 10 minuuttia ennen töiden alkua, puin nopeesti jotain päälle ja vipelsin alas. Christel katsoi mua huvittuneesti, ja kysyi, onko pää kipeä. Ei ollut ei, mutta heikotus teki silti lannan luonnista hieman tavallista hankalampaa. Selvisin aamutallista kuitenkin suomalaisella sisulla, ja menin päikkäreille latautumaan iltaa varten, kun lähtisin Steffin luo Aacheniin.

Selvisin matkasta, ja Steffi haki mut juna-asemalta. Poikettiin mäkkäriin, jossa hoidin hampurilaisaterialla viimeisetkin darran rippeet pois. Käytiin kaupassa, meikattiin ja aloteltiin siinä samalla. Vaikka ei tunnetaka kovin hyvin, oltiin kahestaan, ja puhutaan eri kieltä, niin se ei silti ollu kiusallista. Juteltiin kaikesta, vähän henkilökohtasimmistakin asioista. Sitten saatiin kyyti baarin. Kun mentiin sisään ja sanoin portsareille että mulla on synttärit, niin pääsin ilmaseks sisään ja pullon skumppaa! Oltiin suht aikasessa liikkeessä, joten ihmiset hengas omissa klikeissään eikä kukaan viel tanssinnu. Juotiin skumpat ja haettiin drinkkipoletteja. Illan juoma oli Vodka-E. Kun aikaa ja juomaa kulu, niin me ja muut päästiin enemmän tunnelman. Tanssittiin ja juteltiin ihmisten kanssa. En ollu missään vaiheessa liian kännissä, joka yleensä tuppaa olee mun ongelma, vaan kokoajan hyvässä nousuhumalassa. Siel oli paljon kuumii jätkii, ja yhen kanssa päästiin vähän läheisimpiinkin tunnelmiin. Steffikin pokas jätkän, ja siin pelleillessä yö sit menikin. Kello oli jo 5 aamulla kun lähettiin. Mentiin tietysti suoraan nukkumaan.

Aamulla sitten käytiin läpi yön tapahtumia. Hoettiin vaan, kuinka sairaan hauska ilta se oli ollu. Iltapäivällä hyppäsin junaan ja ostin matkaevääksi kolme juustohampurilaista. Kun yritin mennä kotona nukkumaan, niin tuli liskojen yö. Nyt sitten on taas viikko vierähtänyt työn merkeissä. Oon ollu vähän kipee ja nukkunu melkeen koko vapaa-ajan. Ratsastanu en oo nyt ollenkaan. Oisin ehkä halunnu, mutta kun kukaan ei oo mulle sitä ehdottanu, niin en viitti ite mennä kysymään. Kattoo sitten mitä tää viikonloppu tuo tullessaan. Mitään bileitä ei kyllä varmaan, nyt otetaan välillä rauhallisesti.

Tavallinen viikko?

Taas on viikko vierähtäny. Oon ollu laiska, enkä oo päivitelly, mutta ei täällä mitään maailmaamullistavia asioita oo nyt tapahtunukaan. Viikolla on aina se sama työrytmi, välillä tulee jotain pieniä kommelluksia hevosten kanssa, kuten roska-auton ja 3-vuotiaan Copan ja Donin kanssa. Siitäkin selvittiin säikähdyksellä, mutta tämän ja muiden tilanteiden takia oon alkanu vihaamaan ketjuriimunnaruja. Se on hyvä väline varsinkin näiden nuorten hevosten kanssa, mutta sitten kun jotain tapahtuu, niin siinä on kyllä omatkin näpit aika kovilla. Se ketju on ihan liian pitkä, ja kun pitää siitä rautaketjusta kiinni ja hevonen nykäsee, niin se tekee aika kipeää. Päivärutiineja on rikkonu myös olkipaalien kuljetukset. Ei sitä tajua muuten kun tallitöissä, kuinka helvetin paljon hevoset syö väkirehuja ja heinää, ja kuinka paljon ne tarvitsee olkea. Voin sanoa, että ne määrät on paljon, ja olkea tuodaan siis tasaiseen tahtiin. Viikolla purettiin ja pinottiin uudestaan pari tällästä rekkaa, kyllä siinä on käsilihakset kovilla. Meijän piti nyt pinota tosi pieneen tilaan tallin käytävälle, koska muut paikat oli täynnä. Siinä pitää siis pinota aika korkea torni, ja se on kyllä hauskaa kiivetä sinne ylös ja kasata sitä jättimäistä olkipalapeliä.

Keskiviikkoilta eroaa hieman muista illoista, koska sillon tallin vakioporukalla on illallinen. Kaikki porukkaan kuulivat valmistavat vuorollaan illallisen, ja mäkin pääsen nyt "perheeseen" kuuluvana nauttimaan pöydän antimista. Keskiviikkona olin illalla tarpeeksi pirteä, joten menin mukaan ratsastustunnille. Ratsastin Sportylla, joka on vireä ja nätti 5-vuotias iso poni. Tunti ei mennyt ihan nappiin, koska nyt ratsua ei tarvinnut ajaa eteen, vaan pidättää. Lopputunnista se lopetti kuitenkin osaston perässä juoksemisen, ja kuunteli. Ratsastuksen jälkeen söin sitten muiden kanssa, ja otin tunnin päälle olutta. Syömisen jälkeen juotiin lisää ja juteltiin monta tuntia. Oli se vähän ihmeellistä juoda mua niin paljon vanhempien seurassa, kaikki oli siinä 40-60v välillä. Mutta hauskaa oli, kai munkin pitää pikkuhiljaa hyväksyä, että kuulun jo aikuisiin. Vaikka ei se siltä todellakaan tunnu.Loppuviikosta päästiin sitten ikävempiin hommiin. Yksi shettiksistä oli jo niin vanha, huonohampainen ja laiha, että se piti viedä teurastamolle. Lähdin Ullin mukaan. Laitettiin poni koppiin, ja ajettiin parinkymmenen minuutin matkan päässä olevalle pienelle kotiteurastamolle. Poni, Knut, meni talliin, jossa oli kolme muutakin hevosta. Sitten mentiin teurastajan kotiin kahville, koko paikka oli siis asuintalon yhteydessä, pieni paikka. Vaikka kaikki oli siistiä, niin paikasta tuli silti ikävä tunnelma.Sitten kun mulla vihdoin vapaa koitti, niin päätin vähän irtautua tutuista ympyröistä ja lähteä Düsseldorfiin. Ens viikonloppuna mulla on synttärit, joten tarvitsin muutenkin jotain hienoa päällepantavaa. Matka taittui junalla ja ratikalla. Aivan sairaan kalliita muuten junaliput täällä! Tai ehkä se vaan tuntuu kun ei saa mitään opiskelija-alennuksia. Jäin keskustassa pois, ja kun ei ollut karttaa tai mitään, niin seurasin vaan ihmismassaa. Kävelin isoa ostoskatua pitkin, ja kävin kaupoissa. Kaikkialla oli aikamoinen ryysis, ja muutenkin koko paikka oli mulle liian iso ja hämmentävä. Löysin kuitenkin täydellisen ja tosi hyvännäkösen asukokonaisuuden ensviikon bileiden varalle. Ja ihanan lämpiman hupparin kylmiä aamuja varten.Sunnuntaina otin sitten aamulla osaa ratsastustunnille. Tällä kertaa tunnin pitikin Ulli eikä Christel, joten se oli hyvin erilainen. Christelin tunneilla yleensä ratsastetaan vaan eri ratsastusradan teitä eri askellajeissa, eikä ratsastuksesta saa oikein kommenttia. Ulli kuitenkin puuttu kaikkiin virheisiin, joten jotain pääsi siis oppimaankin. Mun istunta oli erimerkiks väärä, joten pääsin sen nyt korjaamaan. Tuntia oli aika rankka ja vaikea, mutta omasta ratsastuksesta sai palautetta ja parannusehdotuksia, joka oli hyvä. En oo ollu tunneilla sitten ylä-asteaikojen, joten oli aikakin saada hommat kuntoon. Ratsastin taas Nelellä(kuvassa), joka on ihan kelpo poni. Saa kuitenkin ihan kunnolla työskennellä, että se menee tempossa ja kuuntelee. Kyllä sen huomasi, että kun istui oikein, niin hevonenkin kuuntelee paremmin. Tästä se oppiminen nyt vasta alkoi, ja lisää on luvassa.

Vitutusta ja kakkua

Täällä on nyt ollu aika rankkaa työtä, kun kaks työntekijää, jotka normaalisti tekee aamutallin, on lomalla. Hoidetaan kaikki siis kolmeen pekkaan Christelin ja Janinan kanssa, joka on mun ikänen harjottelijatyttö täällä. Vapaata ei liiemmälti nyt oo, ja sekin kaikki menee sitten Sinkkuelämän kattomiseen tai nukkumiseen. Tällä viikolla en oo ratsastanu, kerran ois ollu tilaisuus, mut valitsin mielummin sängyn. Mikä ihme, ilmasta ratsastusta ja mielummin nukun!! Parin viikon päästä kun ne työntekijät tulee takas, niin sitten meillä onkin paljon vähemmän tekemistä.

Liian nopea työtahti alkaa taas vähän tuoda mun huonoja puolia esiin. Janinan kanssa meillä on yleensä ihan hauskaa, juttua riittää siihen malliin että voitais olla työn ulkopuolellakin kavereita, mutta kauheessa kiireessä asia on eri. Aamutalli tehään vielä ilman aamupalaa, eli verensokeritkin on sen verran alhaalla, että tulee oltua vielä vähän huonommalla tuulella. Hyvä ruoka, parempi mieli, ja aamiaisen jälkeen asia onkin toinen. Mutta kun aamulla toisen kottikärry blokkaa koko käytävän tai toinen huomauttaa, että laitoit pellettien sijasta kauraa jonkun hevosen ruokakippoon, niin tekee mieli kyllä heittää ne vitun kaurat ja pelletit pitkin seiniä. Se ei mun tapoihin kuitenkaan kuulu, ainakaan uusien tuttavien kanssa, joten helposti se ärsytys jää sitten päälle. Ja kun vie hevosia ulos jotka jotain hilluu tai tönii, niin tulee aika törkeitä huudeltua niille suomeksi. Mutta onneksi kukaan ei ymmärrä :D

Eilen oli kyllä hauskaa, kun sain päähäni leipoa kakun. Hedelmätarhassa on nimittäin omenapuita, joista välillä aamulla napataan välipalaa. Sitten on päärynäpuu, mutta ne ei oo vielä ihan valmiita. Sitten on luumuja, joita sitten kerättiin kakkua varten. Se puu on aika korkea, eikä maasta käsin hirveesti saatu kasaan, joten sitten lapsuusmuistojen saattelemana kiipesin puuhun. Saalis jäi vieläkin vähän vajaaksi, joten haettiin vielä tikkaat. Leivoin luumurahkakakun, reseptillä jonka löysin netistä ja sovelsin vielä vähän ite. Näiden uuni on ihan outo, joten kakku palo vähän päältä, mutta palaneen kerroksen sai onneks helposti pois. Kaunis se ei ole, mutta muuten tosi hyvää! Tänään kun mulla on vapaata, niin(aamutallin jälkeen..) katoin Sinkkuelämää, otin (liian)pitkät päikkärit ja söin himopalan kakkua. Nyt päätä särkee päikkäreiden jälkeen ja tiedän, etten saa yöllä nukuttua. Mutta toivottavasti tällänen laiskottelu auttaa jaksamaan taas ensi viikon.

Tiimityötä

Päivän kulku on aina suunnilleen samanlaista, mutta välillä on jotain ekstraakin. Melkeen joka päivä pääsee hevosen selkään, joskus mukaan ratsastustunneille ja joskus saa ratsastaa yksin. Mun viime ratsastuskerrat ei oo ollu oikeen onnistuneita, kemiat ei oo oikeen kohdannu ratsujen kanssa. Tietystihän se on taidosta kiinni, mutta on aika rasittavaa ratsastaa hevosta, jota joutuu kokoajan ajamaan eteenpäin, ja joka painaa kauheesti kädelle, tai jotain venäläistä ravuria, joka vetää jotain ihme passiravilaukka-askellajia. Eikä taivu enempää kuin rautakanki. Ratsastus muuttui taas miellyttäväksi kun päästiin maastoon. Ulli oli luvannut mulle jo viime viikolla, että viikonloppuna mentäisiin maastoon. Meitä oli yhteensä 4 ratsukkoa, ja mentiin sellanen parin tunnin lenkki. Ratsastin Nelellä, hiemän pörheällä ponilla ja katseli kokoajan rauhattomasti ympärilleen. Kunhan mentiin eka hieman asfalttitien reunaa, niin päästiin metsään, jossa oli paljon ratsastajille tarkotettuja polkuja. Täällä lähestöllä on paljon talleja, ja meitä vastaan tulikin monia ratsukoita. Maisemia pääsi ihailemaan, kun ei menty niin kovaa. Ravattiin paljon, mutta laukattiin vaan pari kertaa. Ratsuni oli hieman rauhaton, ja säpsyili vähän eikä mennyt mielellään peltoon tai lätäköihin, mutta oli muuten kiva. Lenkin puolivälissä pysähdyttiin virkistäytymään saksalaiseen tapaan, eli ratsastettiin baarin pihaan ja tilattiin kaljat ja snapsit. Juotiin ne nopeasti ja jatkettiin matkaa.

Kuten Ulli oli sanonutkin, niin ratsastus sujuu paremmin hieman humalassa. Silloin on itse rentoutuneempi, joka heijastuu hevoseen. Nyt ei tietenkään puhuta mistään umpikännistä, vaan pienestä hiprakasta, joka syntyy yhden oluen ja yhden paukun nopeasti juomisesta. En tiedostanut lenkin alkupuolella olevani jännittynyt, mutta nyt ratsuni ei hermoillut niin paljoa. Lopussa oli sitten vielä pidempi laukkapätkä ja sitten ratsastettiin tallin pihaan. Maastolenkin jälkeen kuuluu juoda kuulemma sitten aina lisää, ja otettiin parit kaljat ja taas snapsia. Illan irtohypytys sujui mukavassa nousuhumalassa, ja hevoset hyppäsivät hyvin.

En taida olla ainoa, jonka mielestä hevospiireissä on yleensä vähän liikaa toisten haukkumista, seläntakana puhumista ja ylimielisyyttä. Toisten hevosia, ratsastusta ja varusteita pilkataan, eikä toisten auttaminen kuulu kulttuuriin. Monesti talleilla alottelijoita ei auteta auttamisen halusta, vaan pakosta, ja sitten kentän laidalla naureskellaan toisten virheille. Täällä ilmapiiri on kuitenkin hyvin erilainen. Tallin omistajat eivät ole muiden yläpuolella, vaan tekevät töitä ihan niinkuin muutkin, ja kuuluvat porukkaan, eivät ole sen johtajia. En ole myöskään vielä kuullut pahaa muista, ja huomaan, että kaikki auttavat toisiaan. Oli kyse sitten ruokinnasta tai olkipaalien pinoamisesta, tallilaiset auttavat toisiaan. Kun tuntee kuuluvansa porukkaan, niin auttaa miellään, koska tuntee sen omaksi asiakseen. Ei täälläkään työajat aina päde sun muuta, mutta teen silti kaiken mielellään, koska mulle ollaan täällä mukavia ja en halua jättää muita pulaan, koska kuulun ryhmään. Ryhmään sulautuminen ei ollut vaikeaa, koska kaikki puhuivat alusta asti mulle ja olivat kiinnostuneita mun asioista. Christelin ja Ullinkin kanssa tullaan tosi hyvin juttuun, ja viikonloppuna olinkin mukana heidän kanssaan illallisella. Syötiin pihviä, juotiin viiniä ja juteltiin. Tuli tosi hyvä mieli, kun mut näin avoimesti otetaan mukaan perheeseen. Saa nähdä, miten vaikeaa täältä on sitten lähteä!

Työn iloa

Täällä on päästy jo aika hyvin rutiiniin. Osaan kaikkien hevosten nimet, ja tunnistan melkein kaikki ulkonäöltä. Pari on niin samannäköistä, etten ole aina ihan varma. Muistan melkeen kaikkien hevosten ruokintamäärät, ja tiedän mihin tarhaan kukakin menee. Päivän kulkukin on jo aika hyvin mielessä. Aamulla viedään hevosia ulos, ja koska laitumia ei ole tarpeeksi, niin hevoset pitää vaihtaa. Osa hevosista on nuoria, ja siksi vielä vähän vaikeita talutettavia. Parin nuoren kanssa pitää ottaa ketjuriimu mukaan, ja varoa vapaaksi päästäessä, ettei jää alle. Eilen oli pikkunen vaaratilanne kahen 3-vuotiaan kanssa, joiden tarha on yhen asuintalon takana. Tultiin hevosten kanssa sieltä kulman takaa, kun joku äijä ravistelee mattoja talon pihalla just siinä kohtaa mistä tultiin. Molemma hyppää sivulle ja koittaa rynnätä, ja mun talutettava tulee melkeen syliin. Onneks oli ketjut ja kun huusiin suomeksi:"Älä nyt VITTU päälle tuu!" niin se auttoi hevosten ruotuun saamisessa.

Oon ollu joskus aika paskahousu hevosten kanssa, ja muistan monia tilanteita kun en vaan yksinkertaisesti uskaltanut tehdä jotain, koska pelotti niin paljon. Erityisesti mieleen on jäänyt yks kerta, kun mun piti mennä ratsastustunnille. Olin edellisellä kerralla melkeen tippunut yheltä ponilta, joka lähti ryöstämään. Yksi tuntilainen pelotteli, että saisin saman ponin uudestaan, joten jäin tallille, kun muut lähtivät maneesiin. Istuin koko tunnin tallissa penkillä, kunnes mua tultiin hakemaan kotiin. En vaan pystynyt menemään tunnille. Myös yksi ratsastusleiri ja monta muuta hetkeä on mennyt pilalle pelon takia. Mutta nyt vanhemmiten, vaikka oonki ollu vähemmän hevosten kanssa tekemisissä, sen on näköjään alkanut hälvetä. Ei mulle mitään vakavampaa oo ikinä sattunu, mut silti kannattaa pitää aina tietty varovaisuus päällä. Täällä ei kyl auta pelätä, on vaan pakko tehä.

Työ täällä on fyysistä ja aika rankkaakin, joten illalla oon aika poikki. Keräilen jääkaapista jotain syötävää, meen hetkeks koneelle ja katon pari jaksoo Sinkkuelämää, True Bloodia tai jotain muuta sarjaa. Nukkumaan meen aika aikaisin, kun herätä pitää kumminkin ennen seitsemää. Ei täältä oikee illalla voi lähteä minnekään, kun ei tunne paikkoja(en oo käyny tallin muurien ulkopuolella muutakun viemässä hevosia tarhoihin ja pari kertaa hakenut leipomosta pyörällä sämpylöitä), eikä ihmisiä. Tietysti oon näihin tallin ihmisiin tutustunu, ja täällä on pari muuta harjottelijaa töissä, joiden kanssa sitten hengaan kun on vähän taukoa, mutta ne lähtee sitten aina illaksi kotiin. Kun mulla on vapaata, meinaan kuitenkin lähte vähän tutustumaan ympäristöön, ja kun Miri ja Cynthia tulee taas huudeille, niin voidaan mennä bilettämään!

Kaikki hyvin

Ylhäällä on kaunis huoneeni.Täällä on nyt melkeen viikko oltu, ja hyvin oon päässy työn makuun. Ei se hevostallin pitäminen mitään rakettitiedettä ole, ja ihan hyvin oon oppinu nyt päivärytmin. Kolme kertaa päivässä hevoset ruokitaan, kerran annetaan heinää. Hevosia viedään myös päivän mittaan ulos eri laitumille. Heinän antamisen jälkeen koko talli pitää sitten myös lakaista. Pari puolalaista työntekijää tekee boksien siivoomisen, mutta ensi viikolla niillä on lomaa, joten joudutaan tekemään kaikki yksin Christelin kanssa. Välillä on sitten niitä erikoishommia, kuten olkipaalien pinoaminen. Eilen tuli kaksi jättimäistä kuormaa olkipaaleja, ja pinottiin niitä tallin ylisille. Siinä meni kauan ja siellä ylhäällä oli tosi kuuma, mutta eipähän tarvitse enää lenkkeillä kun tekee kunnolla töitä. Tapahtu myös jotain jännää, kun löydettiin yhden olkipaalin sisältä yllätys. Yhtäkkiä kuului kauhea vinkuna, ja huomattiin, että yhden paalin sisälle oli joutunut kaninpoikanen. Se oli puoliksi paalin sisällä ja naru painoi sitä kylkeen. Avattiin paali, viettiin pupu alas muiden tallilaisten hoiviin ja jatkettiin töitä.

Toinen uusi juttu sitten oli irtohypytys. Rakennettiin maneesin molemmille pitkille sivuille esteet, ja seisottiin Ullin kanssa sitten lähettä lyhyttä sivua. Ei siis rakennettu mitään kujia, vaan meillä oli juoksutusraipat kädessä ja niillä ohjattiin hevosia menemään uraa pitkin. Ensin hyppäsi 3-vuotias Don Roger, joka kuuluu mun suosikkeihin. Se on iso raudikko, joka on niin nuoreksi ja suureksi todella rauhallinen. Se hyppäsi hyvin, mutta sai kyllä olla tarkkana, ettei se oikonut. Sitten autoin vielä yhden kanssa, ja Ulli hoiti homman loppuun yhden toisen tallilaisen kanssa.

Ei elämä täällä pelkkää työtä ole, vaan myös hupia. Kuten Ulli sanoikin, jos teen työni hyvin, niin saan myös etuja. Kuten ratsastus, jota olen saanut nyt pari kertaa tehdä. Toisella kerralla ratsastin Shadowlla, se oli ihan mukava poni. Vauhdikkaampi kuin edellinen, kulki hyvin eteenpäin ja suurimman osan ajasta hyvin kuolaimella, mutta kuten kai suurin osa niin yritti huijata kulmissa. Huomenna pääsen taas ratsastamaan, ellen ole lannanluonnin jälkeen ihan poikki, ja Ulli lupasi myös että ensi viikolla pääsen mukaan maastoon! Tää isäntäperhe on siis aivan erilainen. Puhuu mun kanssa, opettaa mulle uusia asioita, kehuu mun työpanosta ja huolehtii että mulla on kaikki hyvin. Jos mulla on joku työ, niin teen sen kunnolla, ja täällä se on myös huomattu. Ne sanoo sen ääneen, ja eilen illalla Christel anto mulle extrana 30 euroa :D Musta huolehditaan, kysytään, että onko kaikki hyvin, ja katotaan, että oon terve. Esimerkiks mulla on ollu nyt vähän yskää ja kurkku kipeenä, niin sain siihen kysymättä lääkettä. Kaikki on todella hyvin siis, ja täysin päinvastoin kuin edellisessä paikassa.

Uusi paikka

Oon nyt ollu täällä uudessa paikassa nyt tiistaista lähtien, eli kaksi kokonaista työpäivää on jo tehty. Tää paikka on ratsastuskoulu nimeltään Genengerhof, noin puoli tuntia Düsseldorfista Hollannin rajaa päin. Tää talli on tosi keskeisellä paikalla, Viersenin keskustaa pääsee kuulemma kymmenessä minuutissa bussilla, ja se on jopa isompi ku Norden(vaikka siihen ei kyllä paljon vaadita). Talli on asuinalueen reunalla, jotkut tarhat on talojen välissä, mutta tallin takana on suuret niityt ja kuulemma maastoreittejä ja metsää. Talo on iso ja vanha kartanotyyppinen rakennus, ja tallit on rakennettu ympyrän muotoisesti sisäpihan ympärille. Takana on sitten iso puutarha patsaineen ja pensaineen. Täällä on ratsastuskoulutoimintaa, loma-aikoina pienimuotoisesti leirejä. Nyt on vika leiriviikko meneillään, ja lapsia on 6 kappaletta, ja päivisin tulee vielä samanverran lisää. Mutta pienimuotoista verrattuna edelliseen paikkaan. Tallilla on myös jonkinverran yksityishevosia, yhteenlaskettuna hevosia on kai jotain lähemmäs 40 kappaletta. Mut työtehtävät on nyt melkeempä kokonaan hevosten parissa, kuten toivoinkin. Nyt leiriläisiä on vielä pari päivää, joten jonkinverran on vielä keittiöhommia ja lasten kanssa puuhailua, mutta silti näinä parina päivänä oon tehny enemmän hevosten kanssa kun koko sinä aikana siellä ekassa paikassa. Aamulla seitsemältä alotetaan ruokkimaan hevosia, sitten viedään hevosia ulos, laitetaan valmiiksi tunnille, haetaan sisään ja viedään toiset ulos, ruokitaan taas, harjaillaan, siivotaan tallia yms. Illalla on sitten paljon ratsastustunteja, ja jo ensimmäisenä päivänä pääsin itekin ratsastamaan. Saan kuulemma ratsastella usein iltasin mukana tunneilla, ja joskus maastossakin. Tunnilla oli ihan kivaa, hevonen oli perusvarma ratsastuskouluhepo, hieman laiskahko, oiko kulmissa ja paino aika pahasti kädelle. Mutta hauskaa oli, jännää olla pitkästä aikaa tunnilla ja vielä saksaksi. Sitten tapahtui jotain outoa. Mentiin ravissa täyskaartoon, ja kaikille tuotiin snapsit. Sitten huudettiin yhdessä jotain, ja juotiin ne. Sama tapahtui vielä toisenkin kerran! Ulli, talon isäntä, kertoi mulle, että näin tehdään aina kun joku mokaa jotenkin tunnilla. Eli aika usein. Isäntäperheeni, Christel ja Ulli, vaikuttaa myös molemmat mukavilta. Teen suurimmaks osaks Christelin ja parin muun tallitekijän kanssa töitä, Ulli on paikalla vaan iltasin. Molemmat pitää tunteja, ja Ulli ratsastaa myös usein. Christel työskentelee kokopäiväsesti tallilla mun kanssa. Ihan erilaista kun edellisessä paikassa siis, uskon että tästä tulee paljon kivempaa!